Isyysvapaata pidennettiin vuoden alussa neljästä viikosta kuuteen viikkoon. Pidennyksen voi käyttää, mikäli isä käyttää vanhempainvapaasta vähintään 12 arkipäivää. Uudistuksella kannustetaan isiä ottamaan isompi roolin lastensa hoidossa. Yhä useampi isä myös haluaa valita enemmän aikaa perheelle.
 
Yhteiskunnan tulisi tukea erilaisia ratkaisuja perheille. Hyvä ratkaisu voisi olla esimerkiksi, että molemmat vanhemmat työskentelisivät osa-aikaisesti. Tällöin molemmilla vanhemmilla olisi yhtäläinen mahdollisuus kokea niitä ainutlaatuisia hetkiä kasvavan lapsen kanssa. Valitettavasti osa-aikaisia töitä on eniten tarjolla juuri pienipalkkaisissa töissä, kun taas parempipalkkaisista töistä on usein vaikea järjestää osa-aikaisuutta. Tässä tarvittaisiin myös asennemuutosta työelämän vaatimusten osalta. Samoin yhä edelleen mies on usein enemmän tienaava vanhempi, jolloin isän jääminen hoitamaan lasta on taloudellisesti vaikeampaa. Samapalkkaisuuden toteutuminen lisäisi tasa-arvoa myös perheen sisällä.
 
Lempilauseitani on, että "lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä." Luin juuri antropologi Sarah Blaffer Hrdyn kirjan Mothers and Others. Kirjan mukaan ihmisiä erottaa muista ihmisapinoista kyky yhteistoiminnalliseen kasvattamiseen. Metsästäjien ja keräilijöiden aikakautena olisi ollut mahdotonta ruokkia ja hoitaa ihmislasta yksin. Sylistä toiseen siirtyvä vauva oppi samalla sosiaalisuutta ja empaattisuutta. Nämä ominaisuudet ovat keskeisiä ihmiskunnan menestyksen kannalta, sillä siten tieto leviää ja ihmiskunta kehittyy kollektiivisesti. Yhteisöllinen kasvatustapa ihmiskunnan varhaisvaiheissa takasi varmemmin lasten selviämisen aikuisiksi. Samalla lapsilla oli useita välittäviä aikuisia ympärillään koko ajan.
 
Nyky-yhteiskunnassamme tällaiset yhteisöt ovat harvinaisempia. Nykyään länsimaisilla lapsilla on ruokaa ja suojaa mutta pitkäaikaiset sosiaaliset verkostot ovat vähentyneet. Lapsen kasvattamisen taakka on raskas ilman tukiverkostoa. Yhteiskunnan järjestämät päivähoidot ja koulut ovat osa nykyajan yhteistoiminnallista kasvattamista. Voimme luoda kyläyhteisöhenkeä päiväkodin ja koulun ympärille, kun ne toimivat, ja vanhemmat sitoutuvat mukaan. Valitettavan usein tilanne suurissa lapsiryhmissä ei kuitenkaan ole tämä.

Perheen lähiympäristö on merkittävä tekijä yhteisöllisyyden syntymiselle. Toivoisin, että esimerkiksi uudenlaiset asumisjärjestelyt voisivat tukea kylänomaista asumista. Olen ollut huomaavinani kasvavaa kiinnostusta esimerkiksi kommuuniasumista kohtaan. Pienellä vaivalla voisimme koota lastemme ympärille turvallisia kyliä. Ne voivat koostua esimerkiksi sukulaisista, naapureista, kavereista, päiväkodin ja koulun vanhemmista. En myöskään ymmärrä miksi lapset, nuoret, aikuiset ja ikäihmiset pitää laittaa eri paikkoihin. Miksi emme ole enemmän luontevasti yhdessä, niin että kaikki saavat nauttia toistensa seurasta? Hyöty ja ilo on kaikkien yhteinen, kun meillä on paikka ja aika, jossa luontevasti kohtaamme.

Janina Andersson
kansanedustaja (vihr)

Turkulaisen kolumnini nyt lauantailta.