Meillä oli taas Suomen Punaisen Ristin Turun nuorten turvatalon keskusteluryhmä, johon kuulun Heli Paasion kanssa. Mukana on monta nuorten hyvinvoinnin asiantuntijaa ja keskustelu on aina erittäin vilkasta ja antoisaa. Kerroin todella lyhyesti eduskunnan Lasten puolesta -ryhmän toiminnasta, jonka puheenjohtaja olin viime vuonna.

Puhuimme kasvavasta lapsiköyhyydestä ja kuinka suhteellinen köyhyys tuntuu pahalta, vaikka kaikilla lapsilla on Suomessa materiaalisesti paremmin kuin monessa muussa maassa tai Suomessakin joitakin kymmeniä vuosia sitten. Huutava ongelma on kunnallisten kotipalvelujen täydellinen loppuminen perheille, joissa ei vielä ole ilmiselvää lastensuojelun tarvetta. Kun konkreettista, esim. siivous- ja ruoanlaittoapua ei enää saa, niin monilla tulee valitettavasti ilman tätä ennaltaehkäisevää kevyttä apua tarve rankkoihin lastensuojelutoimenpiteisiin. Ennen kunnalta sai paljon helpommin arkista apua kun koti alkoi kaatua päälle, nyt saa ehkä jotain konsultaatiota, mutta ei käytännön apua... Samalla yhteisöllisyys on vähentynyt niin, ettei sukulais-, naapuri- tai kaveriapuunkaan moni pysty turvautumaan. Sähköisiä vempaimia meillä on nyt yllin kyllin, mutta onko meillä inhimillisyyttä?