Toisena konferenssipäivänä kuulimme aluksi YK:n väestöavustus UNFPA:n avun saaneiden kokemuksia:

Ludmila-kylän pormestari Moldovasta:
Teimme tiimin, jossa terveydenhuoltohenkilöt ja kyläyhteisön naiset ja viranomaiset tekevät yhteistyötä perheväkivallan vähentämiseksi. Naiset ovat saaneet tästä uskoa ja voimaa ja voivat päästä pois perheväkivallan kauhuista.

Pietarilainen nainen:
Itseään huumeilla piikittävä prostituoitu ei saa valtiolta apua ja terveydenhuoltoa. Me pyrimme auttamaan heitä tarjoamalla puhtaita neuloja, terveydenhuoltoa ja tukea. Olemme saaneet HIV-tartunnat edes tasaantumaan. Tällainen on tyypillinen seksityöntekijä, mutta seksin ostajia on kaikenlaisia. Seksin ostajille on valitettavan usein yhteistä, että he eivät haluaisi käyttää kondomia, vaikka prostituoitu haluaisi. Nämä naiset eivät näe valoa missään eivätkä usko saavansa mistään terveysapua tai muuta tukea. Me yritämme avata heille toivon oven. Nämä naiset elävät surun maailmassa. He tarvitsevat sillan onnellisuuden maailmaan, jossa he voisivat elää terveiden lastensa kanssa.

Moldovalainen nainen:
Maamme on alkanut jakaa ehkäisyvälineitä. Terveysministeriö jakaa kaikille heidän tarvitsevansa ehkäisyn UNFPA:n avulla. Tämän vaikutuksia seksuaaliterveyteen on tutkittu, ja tulokset ovat rohkaisevia.

Puhetta oli myös edelleen nuorista. Nuoret olivat tehneet elokuvan Majasta. Näitä Majoja on kaikkialla maailmassa, meidän kaikkien kylissä ja kaupungeissa. 16-vuotias Maja on myydään seksityöntekijäksi, mutta hänellä on onni karata ja päästä turvakotiin. Tällaista onnea kaikilla ei todellakaan ole.
Nuoret lausuivat tämän elokuvan jälkeen saman vahvan vetoomuksen suuren salin kuulijoille, jonka he kertoivat meidän pienemmälle keksusteluryhmällemme jo edellisenä päivänä. 
 
Virolainen Liina Kanter kertoi meille kaikille, että nuorisokeskustelu voimaannutti
meitä mukana olleita. Nuorten mukaan ottaminen päätöksentekoon on vielä pääosin papereissa kauniina tavoitteina mutta ei näy käytännössä. Hän kysyi, että johtuuko tämä siitä, että emme pidä nuoria tarpeeksi koulutettuna vai mistä tämä varoivaisuus johtuu. Hän myös sanoi, tuntevansa 31-vuotiaana olevansa vielä nuori, mutta huomaa usein kuitenkin, ettei oikeastaan tiedä nykynuorten tarpeita. On tärkeää, että nuoria pidetään tasa-arvoisina yhteistyökumppaneina.

Itse pidin esitelmän sukupuolten tasa-arvosta Suomessa ja siitä, mikä on ollut miesten rooli sen saavuttamisessa. Innostuin niin keskustelusta, etten ehtinyt tekemään muistiinpanoja tästä kahden tunnin keskustelusta. Jälkeenpäin moni kävi sanomassa Suomen kuulostavan unelmamaalta, joten annoin varmaankin aika hyvän kuvan Suomesta, ja samalla uskoa parempaan tulevaisuuteen. Yritin tuoda esiin myös miesliikkeen tavoitteita ja yhteisen hyötymme tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Keskustelussa tuli muun muassa esille, että naisten perintöoikeus ei toteudu monessa Itä-Euroopan maassa, vaikka laki olisikin säädetty. Sosiaalisen paineen takia naiset usein luopuvat perintöoikeudestaan. Tarvitaan maskuliinisuuden uudelleenarviointia. Miehekäs ja voimakas mies voi hyvin myös siivota ja hoitaa lapsia.

Lopuksi hyväksyimme yhteisiä osatavoitteita, joilla edistetään Kairossa hyväksyttyjä päätavoitteita Euroopassa ja Keski-Aasiassa. Ja sitten tietenkiin kiitettiin puolin ja toisin kaikkia aktiivisia ihmisiä jotka olivat täällä mukana. Läsnä oli yli 200 osallistujaa. Hakan Saturgolu antoi myös ajattelunaihetta puheenvuorollaan. Hän toi esille, että Kairossa tavoitteeksi asetettiin väestönkasvun pysäyttäminen, mutta nyt valitamme joissakin alueemme maissa väestön ikääntymisestä, joka johtuu vähentyneestä syntyvyydestä. Totetimmeko liian tehokkaasti Kairon tavoitteita vai olemmeko missanneet jotakin?