Opittuani lukemaan, mitä huussimme seinällä luki, on elämänmottoni ollut:

 

"Tee työtä niin kuin eläisit ikuisesti - rakasta niin kuin kuolisit tänään."

 

Rakastaminen vaatii aikaa yhdessä olemiseen. Perheiden mahdollisimman vapaat sunnuntait ovat tärkeitä rakastamiselle. Myös myyjillä ja pienyrittäjillä on perheet.

 

"Enemmän aikaa - vähemmän roinaa." Näin taas me vihreät ajattelemme. Samaan johtopäätökseen tulen näistä molemmista viisaista ajatuksista.

 

Nyt taas Kataisen johdolla vaaditaan yhteiskuntaa pyörimään täysillä myös sunnuntaisin. Katainen yhdistää nyt aivan ihmeellisellä tavalla halvemman ruoan ja sunnuntaiaukiolot. Nykyisinhän myyjät saavat korotettua palkkaa sunnuntaisin, eli eihän ruoka sillä voi halventua, että myyjät saavat enemmän palkkaa? Tavoitteena onkin varmasti poistaa nämä sunnuntailisät ja tehdä sunnuntaista tavallisia työpäiviä. Mutta en kuitenkaan ymmärrä, miten ruoka tästä halpenisi.


Ruotsissa kauppiailla on jo pitkään ollut mahdollisuus pitää sunnuntait auki, eikä se siellä ole halventanut ruoan hintaa. Siellä kilpailu ei ole lisääntynyt, vaan ainoastaan myynti on kokonaisuutena kasvanut. Eli ihmiset käyttävät rahojaan enemmän ostamiseen, mikä on pois jostain muusta, kuten esimerkiksi ravintoloissa syömisestä tai muista palveluista.

 

Tämä sama keskustelu sunnuntaiaukiolosta käytiin vuonna 1997, jolloin vihreät hallituspuolueena estivät sunnuntain poismyymisen. 

 

Joulukuussa vuonna 1997 kirjoitin tällaisen kirjoituksen Turun Sanomien kirjoittajavieras-palstalle:

 

Sunnuntait ja hallitus

 

Viimeinen päivä eduskunnassa ennen joulua. Koulukuoro laulaa rauhallisuudesta, ihmisläheisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta.  Laulujen sanoma on niin vastakkainen eduskunnassa käytyyn kädenvääntöön sunnuntaiaukioloista, etten pysty hillitsemään kyynelten muodossa esiin pyrkiviä tunteitani. Katselen ympärilleni ja huomaan, etten ole ainoa, joka pyyhkii silmäkulmaansa. 

Eduskunnassa käyty keskustelu sunnuntaiaukioloista osui sopivasti juuri jouluvalmistelujen kiireisimpään aikaan. Joulussa on kaksi puolta niin kuin tässäkin asiassa. Toinen on kaupallinen massatapatuma ja toinen perhekeskeinen rauhoittuminen. Itse arvostan enemmän läheisyyttä kuin tavaroiden paljoutta. Tämä perusarvo on varmastikin vaikuttanut myös suhtautumiseeni "vapauteen" stressata myös sunnuntaisin.

***

Ensisilmäyksellä päätös siitä, saako kaikki kaupat olla auki myös sunnuntaisin, voi tuntua vähäpätöiseltä. Mutta tässä on todellakin kysymys siitä, minkälaista yhteiskuntaa me haluamme tai emme halua. Se elämänmuoto, johon tällä "vapautuksella" pyritään on mielestäni masentava.

Sunnuntaiden muuttuminen normaaliksi työpäiväksi ei kosketa ainoastaan myyjiä ja pienyrittäjiä. Lastentarhojen on tietenkin myös oltava auki koko viikko, jotta etenkin yksinhuoltaja äidit ja isät pääsevät töihin. Jo nyt moni puhui avoimesti eduskunnassa siitä, miten koko yhteiskunnan tulisi pyöriä täysillä koko ajan. Postit, pankit, konttorit, kunnalliset palvelut ym. eivät ole tarpeeksi kustannustehokkaita, kun ne seisovat yhden päivän viikossa.

Tässä ollaan tosiasiassa pyrkimässä sinänsä viisipäiväiseen viikkoon, mutta sillä tavalla, että se on kiertävä ja almanakasta poistuu viikottainen pyhäpäivä kokonaan.  Tämä johtaa siihen, ettei perheille välttämättä enää löydy yhteistä aikaa ollenkaan.

***

 Toinen masentava seuraus tästä "vapaudesta" on se, että hallituksen esittämässä muodossa laki johtaa automarkettien voittamiseen pienten lähikauppojen kustannuksella. Moni kansanedustaja puhui jo haltioituneesti uudesta sunnuntaihuvista perheille. Sunnuntaina voi käyttää paljon aikaa kaupassa käyntiin ja mennä kauas kauppaan. Koko sunnuntai vietetään ostoskeskuksessa rahoja tuhlaten ja lapsille löytyy pallomeri sekä hampurilaiset. Siinä kuihtuu pois sekä lähikauppias että perheen rentoutunut yhdessäolo.
Sitten kun isä on töissä lauantaisin ja äiti sunnuntaisin, niin tämä yhteinen kaupassa käyntikin saa unohtua. Isovanhempien on turha luulla, että näillä perheillä olisi aikaa käydä tervehtimässä heitä. Lapsia he tietenkin mielellään saavat hoitaa, kun isä ja äiti pahtavat töitä.

Kaikkein raskainta tämä tulee olemaan pienyrittäjille, joilla useimmiten ei ole varaa palkata ketään sunnuntaisin. He saavat "vapaasti" polttaa itsensä loppuun jos isoille tavarataloille annetaan oikeus pitää kaikki sunnuntait auki. Sillä tämä ei ole vapaus vaan pakko pienille, jos suuret pääsevät niskan päälle hengittämään. Jos tämä vapaus olisi ainoastaan pienille kauppiaille, niin se olisikin vapaus, mutta heti kun suuret saavat sen, niin se muuttuu pakoksi.

***

Lopuksi vielä yksi menetys, joka helposti unohtuu sunnuntaiaukioloista puhuttaessa. Mielestäni on mukavaa, että edes yhtenä päivänä viikossa kaupungin keskustan ilmanlaatu paranee huomattavasti. Sunnuntaina liikenne hiljenee ja kaupungin keuhkot vetävät uutta puhtaampaa ilmaa itseensä. Kiertävällä vapaapäivällä tällaista hiljentymistä ei tietenkään koskaan tapahtuisi.

***

Näitä arvojani en helposti muuta. Siksi oloni onkin varsin inhottava, kun helmikuussa joudun uudestaan äänestämään asiasta. Tällä kertaa en saa enää ottaa kantaa ainoastaan itse asiaan, vaan pääministeri pakottaa minut valitsemaan haluanko vihreiden jatkavan hallituksessa vaiko ei. En halua olla syypää siihen, että vihreät heitetään hallituksesta, mutta kantani muuttaminenkin tuntuu erittäin vastenmieliseltä.