Tuntuu siltä, että terveelliset elämäntavat ja etenkin terveellinen syöminen on koko ajan esillä. Ehkä se johtuu siitä, että huomaa paljon helpommin sen mistä itse on kiinnostunut. Minulla on monta syytä pohtia ruokaa: nykyisessä työpaikassani Perjantaissa keskustellaan erittäin paljon elintarvikkeista, olen juuri aloittamassa toista kauttani TOK:n edustajistossa ja kaksi urheilevaa lasta tarvitsevat hyvää ravintoa.  Eli ajatukseni pyörivät monestakin syystä aika paljon ruoan ympärillä. Kun ajattelee paljon ruokaa niin tulee myös nälkä ja siksi onkin suuri onni, että työpaikkani lähiravintolat ovat Suomen parhaimmistoa.

 

 

Lähiravintoloista puheen ollen - lähi on nykyään luomun lisäksi tärkeimpiä sanoja ruoasta puhuttaessa. Tämä on edistystä, sillä pitkään emme osanneet arvostaa sitä mikä oli meitä liian lähellä ja liian tavanomaista. Slow-ruoan, terveysintoilun ja ympäristötietoisuuden kasvaessa tämä lähiruoka on nyt saanut sille kuuluvan arvostuksen.

Miten kauppa sitten vastaa tähän heräämiseen? Enää kauppahalli ja tori eivät ole ainoita paikkoja, joissa luomupiirien lisäksi saa tämän tarpeensa tyydytettyä. Hitaasti mutta varmasti kauppaketjujenkin tarjonnassa rupeaa näkymään enemmän ja enemmän lähileipää, lähilihaa ym. Ongelma on aina se miten saada tuotetta tasaisesti vuoden ympäri pieneltä lähituottajalta. Leipomoissa tämä on ainakin onnistuttu hoitamaan ja tahdolla sekä luovuudella se onnistuu varmaan suurimmassa osassa tuotteita. Useampi lähistön tuottaja voisi yhdessä huolehtia jostakin tuotteesta niin että kapasiteetti riittää varmistamaan kauppaketjunkin tarpeet.

Lähituottaja voi vielä ottaa askeleen eteenpäin ja personoida tuotteensa. Juttelin kerran Leipomo Veraisen Olli Suomisen kanssa tästä aiheesta ja ehdotin hänelle sellaista päiväysmerkkiä, jossa päivämäärän lisäksi olisi vastuuleipurin etunimi ja ehkä piirretty kuva, jotta minä kuluttajana todella voisin kokea tietäväni kuka on leipäni tehnyt. Näin nälkä kasvaa syödessä meillä kuluttajilla. Haluamme aina vain terveellisempiä, maukkaampia ja henkilökohtaisempia tuotteita ja palveluja. 

Kunhan vaatimuksemme ovat sopusoinnissa kestävän kehityksen kanssa niin kaikki on hyvin. On paljon kestävämpää jos haluamme vähän todella hyviä tuotteita kuin paljon huonolaatuisia. Ruoankin suhteen voisimme yrittää ajatella näin. Japanin Okinawan saarella asuu harvinaisen paljon yli satavuotiaaksi eläneitä ihmisiä. Okinawassa on sellainen ruokailuun liittyvä perinne, ettei koskaan pidä syödä itseään aivan täyteen vaan aina lopettaa ennen kuin on kylläinen. Eli mitä jos satsaisimme syömisessäkin määrällisesti vähään mutta laadullisesti todella hyvään?