Vihreä eduskuntaryhmä järjestää kolmen ns. finanssiaamiaisen sarjan eduskunnassa. Aamiaisia emännöi kukin vuorollaan eduskuntaryhmän puheenjohtajistosta. Tilaisuuksiin kutsutaan asiantuntijoita valottamaan finanssikriisiä eri näkökulmista, ja lisäksi pyydämme asiantuntijoita kommentoimaan "vihreitä teesejämme" aiheeseen liittyen. Eilen oli vuorossa emännöimäni aamiainen, ja asiantuntijavieraana oli Rahoitustarkastuksen johtaja Anneli Tuominen. Teemana oli pankkimaailma. 

Tilaisuudesta on Katja Alvoitun kirjoittama bloggaus puolueen blogissa. Itse jäin miettimään erityisesti pankkien tytäryhtiöitä ja sivukonttoreita. Suomessa toimivat pankithan eivät valtaosin ole suomalaisia vaan ulkomaisten pankkien tytäryhtiöitä tai sivukonttoreita. Trendi on myös tuntunut olevan kohti sivukonttoreita. Ainakin Danske Bankin tytäryhtiönä toimiva Sampo on suunnitellut siirtyvänsä tytäryhtiöstä sivukonttoriksi. Samanlaisia aikeita on myös Nordealla. Tosin Tuominen mainitsi, että muutosprosessissa on laitettu nyt vähän jarrua.

Olen huomannut, että ihmiset eivät yleisesti ottaen ole tietoisia pankkien tytäryhtiöiden ja sivukonttoreiden eroista. Tämä ei olekaan ihme, sillä kun yritin löytää selkeää tietoa näistä eroista kuluttajan kannalta, niin sellaista ei oikein tahdo löytyä.

Yksi finanssiaamiaisella esittämistäni teeseistä liittyi tähän ja kuului seuraavasti: " Suomessa toimivien sivukonttoripankkien valvontamaksua Rahoitustarkastukselle (tuleva Finanssivalvonta) tulee nostaa. Tällä hetkellä sivukonttoripankkien maksu on 30 % siitä, mitä Suomessa omina pankkeina tai tytäryhtiöinä toimivat pankit maksavat. Kaupthingin tapauksesta opittiin, että Suomen Rahoitustarkastukselta voi mennä paljonkin työaikaa sivukonttorien valvomiseen. Useat suuret pankit suunnittelevat parhaillaan siirtävänsä Suomen toiminnot tytäryhtiöiden sijaan sivukonttoreiksi. Tämä ei saa tarkoittaa sitä, että nämä pankit ulkoistavat riskejään Suomelle ilman asianmukaista korvausta."

Kun pankki toimii Suomessa tytäryhtiönä, kuuluu sen valvonta Suomen Rahoitustarkastukselle (tulevalle Finanssivalvonnalle). Tytäryhtiö myös maksaa tällöin täyden valvontamaksun Suomen Rahoitustarkastukselle. Mutta kun pankki toimii Suomessa sivukonttorina, kuuluu valvontavastuu emokonttorin maan rahoitusvalvonnalle. Rahoitustarkastus valvoo tällöin kuitenkin sivukonttorin menettelytapoja Suomen markkinoilla sekä maksuvalmiutta. Sivukonttori myös maksaa tällä hetkellä Suomen Rahoitustarkastukselle valvontamaksua vain 30 % siitä, mitä tytäryhtiöt ja suomalaiset pankit maksavat. Kuitenkin esimerkiksi Kaupthingin tapauksesta huomattiin, että Suomen Rahoitustarkastus voi joutua tekemään paljonkin töitä sivukonttorin tapauksessa, varsinkin, kun tiedonsaanti voi olla vaikeampaa kuin suomalaisen pankin kohdalla. Siksi sivukonttorimaksua pitäisikin mielestäni nostaa. Esimerkiksi Norjassa sivukonttori maksaa 45 %.

Kyse ei ole ainoastaan siitä, saadaanko Suomen Rahoitustarkastukselle riittävä korvaus mahdollisesta työstä. Kyse on myös siitä, että Suomen Rahoitustarkastus voi joutua saamaan tietonsa välillisesti emokonttorin maan Rahoitustarkastukselta. Kotivaltiovalvontaperiaatteen mukaan kotivaltion ja sivukonttorin sijaintimaan viranomaisten tulee valvoa markkinariskiä tiiviissä yhteistyössä. Varsinkin kriisitilanteissa tämä voi kuitenkin olla vaikeaa, jos emoyhtiön kotimaan valvonta on kovin työllistetty. Lisäksi emomaan rahoitustarkastus ei välttämättä ole innostunut laittamaan paljon resursseja toisessa maassa tapahtuviin ongelmiin. Esimerkiksi Danske bankista vastaava Tanskan valvoja ei pitänyt Sampo-pankin tietoliikenneongelmia erityisen vakavina, koska ne eivät näkyneet Tanskassa.

Selkeä ero kuluttajan kannalta on myös siinä, että sivukonttori kuuluu emoyhtiönsä kotimaan talletussuojan piiriin, kun taas tytäryhtiön kohdalla noudatetaan sen maan talletussuojaa, jossa tytäryhtiö toimii. Jos Sampo-pankki siis toimii Suomessa tytäryhtiönä (kuten tällä hetkellä on), noudatetaan sen kohdalla Suomen talletussuojaa, mutta jos se toimii sivukonttorina, niin noudatetaan emoyhtiön Danske bankin kotimaan Tanskan talletussuojaa. Jos sivukonttorin sijaintivaltiossa kuitenkin on kattavampi talletussuojajärjestelmä kuin kotivaltiossa, sivukonttori voi hakea lisäsuojaa sijaintivaltion korvausjärjestelmästä. Näinhän tehtiin Kaupthingin tapauksessa. Tämä ei kuitenkaan ole automaattista vaan valtion erikseen päätettävä asia.

Ja kaikista merkityksellisintä on mielestäni se, että tytäryhtiö on selvästi itsenäisempi toimija kuin sivukonttori. Kriisitilanteissa emopankki voi esimerkiksi imaista sivukonttorin tyhjäksi emokonttorin pelastamiseksi. Tytäryhtiön kanssa tämä ei käy niin helposti. Muutenkin mietityttää, miten suuri painoarvo suomalaisten asiakkaiden intresseillä on eri tapauksissa eli onko kyseessä suomalainen pankki, tytäryhtiö vai sivukonttori. Voidaan miettiä asiaa vaikka hampurilaisvertauksena. Kummille suomalaisten markkinoiden voisi ajatella olevan tärkeämpiä: Hesburgerille vai McDonald'sille?