Olin perjantaina kertomassa kansanedustajan työstä toimittajien koulutusohjelmassa. Keskustelusta innostuneesta ajattelin kirjoittaa vähän siitä, millaista tämä työ.

Kansanedustajan tehtävä antaa mahdollisuuden oppia joka päivä paljon uutta. Tapaamme päivittäin maamme huippuasiantuntijoita eri aloilta, ja meitä pyydetään kovin erilaisiin tilaisuuksiin mukaan. Viikon rutiineihin kuuluu aina täysistunnot ja talousvaliokunnan kokoukset tiistaista perjantaihin, ja ryhmäkokous torstaina. Tässä poimintoja viimeisen viikon muusta ohjelmastani.

Viime viikonloppuna osallistuin Turun Messukeskuksen Rakentaminen ja sisustaminen -messuilla paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli ekologinen jalanjäki. Maanantaina tutustuin Tuorlan uuteen planetaarioon ja sen jatkosuunnitelmiin. Kokemus oli niin vaikuttava, että lähden sinne varmaan pian uudelleen nuoremman poikani luokan kanssa. Maanantaina kirjoitin myös ryhmäpuhetta tiistain täysistuntoon, jotta muut ryhmän jäsenet ehtivät lukea ja kommentoida sitä, koska ryhmäpuheet edustavat koko ryhmää.

Torstai-iltana minulla oli kunnia avata Wäinö Aaltosen museon kolme uutta näyttelyä: Eero Hiirosen 70-vuotisjuhlanäyttely Virettä ja välkettä, glitter och blänk, peiliaiheinen Häikäisevää/Bländande ja Vänrikki Stoolin tarinoihin perustuva näyttely.

Hiirosen veistoksista monet oli tehty kiiltävistä materiaaleista, kuten teräs, peili, lasi, pleksi ja kiillotettu pronssi. Taiteilijan inspiraatio on lähtöisin Venetsian laguunista ja Ähtärin Savilammella. Minua yhdistää taiteilijan kanssa rakkaus puhtaaseen veteen. Näin Hiironen on asian itse ilmaissut: "Vesi on elämän ehto ja kehto! Ilman vettä ei olisi elämää. Kuvatessani vettä teoksissani, tunnen tekeväni jotain hyödyllistä ihmisille." Tämä oli jo neljäs kerta, kun Hiirosella on näyttely Wäinö Aaltosen museossa, ja hän halusi nyt lahjoittaa yhden teoksen museolle kiitokseksi nuoruudessaan saadustan tuesta.

Tässä kuvassa keskustelen Eero Hiirosen kanssa (kuvaaja: Johanna Seppä/WAM):

Peiliaiheisesta näyttelystä minulle jäi etenkin mieleen Hans-Christian Bergin teos sulkeutuva tila, Miika Karttusen + = -, Matti Heleniuksen Heijastus ja Pekka Jylhän Olen nähnyt valon. Vänrikki Stoolin tarinoihin perustuva näyttely muistutti siitä, että Suomen sota päättyi 200 vuotta sitten. Albert Edelfelt kuvitti teoksen ensimmäistä kertaa noin 100 vuotta sitten, ja Ernst Billgren teki uuden kuvituksen tällä vuosituhannella Runebergin 200-vuotispäivän kunniaksi. Nyt nämä molemmat kuvitukset ovat esillä rinnakkain. Avajaisten jälkeen jäimme vielä viettämään Hiirosen juhlavuotta kello 23 asti.

Perjantaiaamulla lähdin 6.38 junalla Helsinkiin ja olin silti hieman myöhässä talousvaliokunnan vierailulla Suomen Pankissa. Viime kaudella lähdin noin kerran kuukaudessa 5.44. junalla  Suomen Pankin tai Sitran kokouksiin. Nyt niin aikaisia aamuja on onneksi harvemmin, ja lähden tavallisesti tuolla puoli seitsemän tai kahdeksan junalla. Saimme Suomen Pankista taas paljon ajankohtaista tietoa, josta kirjoitin edellisessä postauksessani.

Suomen Pankista kiiruhdin eduskuntaan, jossa ehdin jonkun aikaa kuunnella seminaaria ympäristörikosten ilmitulosta, tutkinnasta sekä syyte- ja tuomitsemistoimista. Sieltä juoksin talousvaliokunnan kokoukseen, jonka kanssa päällekkäin alkoi vihreiden think tank -johtoryhmän palaveri. Intensiivisen viherkaulustyöpaikkojen pohtimisen jälkeen menin täysistuntoon. Heti tämän perään vedin vihreiden sisäistä työvoimapoliittista koulutusta käsittelevää seminaaria.  Hektisen perjantain jälkeen olin lopulta noin 19.30. kotona Turussa.

Lauantaiaamuna lähdin taas 7.35. junalla Helsinkiin johtamaan vihreän eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteistä strategiaseminaaria. Siinä teimme katsausta vaalikauden puolivälin johdosta: miten olemme onnistuneet eduskunnassa tavoitteidemme suhteen. Tullessani lauantai-iltana kotiin pitikin sitten valmistella sunnuntain sukujuhlaa meillä kotona. Onneksi meillä on niin kivoja sukulaisia, että teemme ruoat yhdessä, joten tästä palapelistä ei tule liian monimutkaista ;o).