Viime sunnuntaina osallistuin Pallivahan kirkossa Johannesmessuun puhujana ja itsenäisyyspäivän tienoilla puhuin Raunistulan seurakuntalolla itsenäisyysjuhlissa.

Puheet ovat käsitelleet mm. onnellisuutta, jonka merkittävä tekijä on tutkimusten mukaan yhteisöllisyys ja lisäaika läheistemme kanssa. Kun sunnuntaiaamuna luin Turun Sanomista Oden (Osmo Soininvaaran) haastattelua onnellisuudesta ja lyhennetyn työajan hienoudesta, niin hymy nousi huulilleni. Oden viesti oli lähes täsmälleen sama kuin minunkin.

Pohdiskelin myös sitä, miksi me Suomessa ratkaisemme ihmisten ahdistuneisuutta lääkkeillä kevyemmin kuin muissa Pohjoismaissa. Täällä kuulemma lääkäri saattaa kirjoittaa reseptin rauhoittaville, jotta sureva jaksaisi hautajaisissa. Eikö hautajaisten tarkoitus ole juuri antaa mahdollisuus yhteiseen suremiseen ja itkemiseen tilaisuudessa, jossa tunteita ei tarvitse pidätellä?

Lempiaiheni on lasten kasvatus ja rajoja rikkova yhteisöllisyys. En ymmärrä miksi lapset, nuoret, aikuiset ja ikäihmiset pitää laittaa eri paikkoihin. Miksi emme ole enemmän luontevasti yhdessä, niin että kaikki saavat nauttia toistensa seurasta? Hyöty ja ilo on taatusti kaikkien yhteinen, kun meillä on paikka ja aika jossa luontevasti kohtaamme. Etenkin lapset, jotka saavat olla monien eri-ikäisten ihmisten kanssa, ovat onnellisessa asemassa.

Tuntuu mukavalta välillä puhua vähän miellyttävimmistä asioista kuin ilmastonmuutoksesta, vaikka en nytkän ihan voinut jättää sitä pois, sillä pappi Mikko Laurén puhui saarnassaan tarpeestamme saada valoa, ja juuri sunnuntaina, kynttilänpäivänä aurinko pitkästä aikaa loisti kirkkaasti taivaalla. Valitettavasti ilmastonmuutoksen seurauksena talvemme synkkenevät, eivätkä ainoastaan lumen puutteen takia, vaan myös lisääntyvän pilvisyyden takia. Eli nautitaan kirkkaiden talvipäivistä valohoidosta, kun vielä voimme, sillä tulevaisuudessa tämä luonnollinen valohoito luultavasti yhä vähenee :o(.