Miten voin olla niin hassu, että liikutun omista ajatuksistani? Kun puhuin OAJ:n varhaiskasvatus-seminaarissa suomalaisten lasten kasvavasta eriarvoisuudesta ja etenkin joidenkin lasten todella pahasta tilanteesta, niin yllätyin omasta tunnekuohustani. En kestä sitä ajatusta, että meidän superrikkaassa Suomessa on perheitä, joissa yksinhuoltajaäiti joutuu jättämään 9-vuotiaan lapsensa yksin kotiin kun hän lähtee siivoamaan automarketia kello 21-23 illalla. Tuntuu myös todella pahalta ajatella kaikkia niitä perheitä, jossa lapselle täytyy sanoa, ettei perheellä ole varaa antaa hänen harrastaa samoja asioita kuin hänen kaverinsa. Kun itse olen aina toivonut, että lapsillani olisi hyvä olla ystäviensä kanssa, niin ajatus siitä, etten pystyisi antamaan heille mahdollisuutta osallistua muiden kanssa eri harrastuksiin tuntuu todella pahalta...