Uusimmassa Unicefin lehdessä on alla oleva haastatteluni:

Kansanedustaja Janina Andersson:
Suomen ajettava rohkeasti naisten ja tyttöjen oikeuksia

Teksti: Riitta Saarinen
Kuvat: Patrik Lindström

Janina Andersson kiinnostui kehityskysymyksistä jo lapsena, kun hän katseli keittiön seinällä olevaa jättiläismäistä maailmankarttaa ja jutteli kotona asuneen chileläisen pakolaisen kanssa.

-Isäni oli laittanut keittiön karttaan erivärisiä merkkejä, jotka kertoivat maiden tilanteesta; köyhyydestä, kehitysavusta ja reilusta kaupasta. Kotona ei saarnattu, että pitäisi ajatella niin tai näin. Se ei toimi. Mutta olin utelias lapsi ja luin myös paljon, vaikka en tietenkään tajunnut asioita kuin vähitellen.

Näin kertoo vihreiden kansanedustaja Janina Andersson, 36, joka aloitti keväällä jo neljännen kautensa eduskunnassa.

- Meillä asui kotona Turussa 1970-luvulla myös chileläinen pakolainen, ja vaikka olin silloin hyvin pieni, on minulla muistikuvia hänen kertomuksistaan Chilestä. Se on vaikuttanut maailmankuvaani, kun läsnä on ollut joku oikea ihminen kertomassa. Tunteet jäävät vahvana pintaan.

Kehityskysymykset ovat aina kiinnostaneet Anderssonia, joka toimii nykyään muun muassa eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmän varapuheenjohtajana.

Naisten ja lasten asiat
syy lähteä politiikkaan

Väestö- ja kehitystyöryhmän puheenjohtaja Minna Sirnö luovutti keväällä Janina Anderssonin, Mari Kiviniemen ja Johanna Sumuvuoren kanssa pääministeri Matti Vanhaselle eurooppalaisten kansanedustajien vetoomuksen YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisen puolesta.

Vetoomus on yhteinen vaatimus EU-maiden hallituksille ja Euroopan komissiolle pitää vuosituhattavoitteita ja seksuaaliterveyttä koskevat poliittiset sitoumukset. Vetoomuksen oli allekirjoittanut 172 kansanedustajaa ja europarlamentaarikkoa, joista 28 oli Suomen eduskunnasta ja Euroopan parlamentista.

-Väestö- ja kehitystyöryhmä perustettiin 1995, jolloin tulin eduskuntaan ja sain ensimmäinen lapseni, muistaa Andersson.

-Ryhmän päällimmäisenä tarkoituksena on ajaa yli puoluerajojen kehitysyhteistyömäärärahojen nostamista. Toisena tavoitteena on se, että Suomi olisi rohkea ja aloitteellinen seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa. 

Andersson kokee naisiin, lapsiin ja terveyteen liittyvät kysymykset hyvin tärkeiksi.

-Voi oikeastaan sanoa, että se oli perussyy lähteä mukaan politiikkaan ja liittyä myös eduskunnan väestö- ja kehitysryhmään. Jokaisella maailman lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna, ajattelee Andersson.     

UNICEFin jeepeille
hurrattiin Etiopiassa

Anderssonin ajatteluun ovat vaikuttaneet paljon myös kehitysmaihin suuntautuneet matkat ja kansainväliset kokoukset, joissa on keskusteltu naisten asioista.

-Kävin viime vuonna opintomatkalla Etiopiassa, missä tutustuimme siihen, kuinka seksuaaliterveyteen liittyvät asiat ovat järjestetty maassa. Mukana oli kansanedustajia useista Euroopan maista, kertoo Andersson.

-Kun ajoimme eteläisessä Etiopiassa ja saavuimme kyliin, tunsimme olomme suorastaan kuninkaallisiksi, sillä kaikki hurrasivat nähdessään UNICEFin jeepit. Sairaanhoitajat jeeppeineen symboloivat ihmisille jotain sellaista, mitä rakastettu henkilö saa osakseen, kuvaa Andersson.

Kyseessä oli suuri rokotuskampanja, ja yhden sairaanhoitajan luo jonotti valtava määrä ihmisiä. Ulkona alkoi sataa rankasti, ja vieraat jatkoivat matkaa eteenpäin ennen kuin tiet muuttuivat mutavelliksi. Hoitaja jäi kylään jatkamaan työtään.

-Etiopialaiset sairaanhoitajat tekivät työtään tosi pienellä palkalla, ja silti he halusivat vielä auttaa niitä, jotka olivat heitä huonommassa asemassa. Jotkut jopa ostivat heikkokuntoisille aids-potilaille ruokaa omilla rahoillaan, mainitsee Andersson.

-Näin myös, että sairaanhoitaja pesi nuoren aidsiin sairastuneen 15-16-vuotiaan tytön hiuksia, kun tämä ei jaksanut. Kukaan muu ei huolehtinut tytöstä, joka oli onnessaan siitä, että joku kosketti ja välitti hänestä.

Perhe ja lapset ovat tärkeitä asioita Anderssonille, jota odottavat Turussa kotiin muusikkomies Kim Engblom sekä pojat Alec, 12, ja Aron, 7.

-Olen herkistynyt lasten myötä näille asioille vielä enemmän, vaikka olin kiinnostunut niistä jo aiemminkin. Tunne vain vahvistui. Lapsista pienetkin asiat voivat tuntua pelottavilta ja epämiellyttäviltä. Joissain oloissa lapset joutuvat kokemaan sellaisia kauheuksia, että voi vain kuvitella vanhempien epätoivon, sanoo Andersson. 

Matkoilta palaa kotiin
tunnemyllerryksessä

Andersson myöntää, että kehitysmaamatkoilta palaa kotiin aina melkoisessa tunnemyllerryksessä. Kun on tullut kotiin, on aika puhua ja kirjoittaa näkemästään ja kokemastaan.

-Kun puhutaan miljoonista tai tuhansista ihmisistä, ei se herätä toimimaan samalla tavalla, kuin että on tavannut jonkun ihmisen henkilökohtaisesti ja kuullut tämän elämänkohtalosta. Silloin tajuaa myös eri tavalla ihmisten arkielämää, pohtii Andersson.   

-Joskus tuntuu tosin väärältä, että on itse osallistunut matkoille, koska itsellä on jo halua ajaa näitä asioita. Pitäisikö matkoille lähettää sellaisia, jotka eivät ole niin sitoutuneita ja innostuneita?  Matkoilla kyllä oppii paljon, ja ne antavat sydämeen paloa jatkaa työtä, pohtii Andersson.

Tarinaa Nokia-maan
sitkeistä naisista

-Olen kertonut paikallisille usein tarinaa Suomen historiasta ja kehityksestä ja vetänyt puhuessani mutkat aika suoraksi, jotta viesti menisi läpi. Olen kertonut, että Suomi on Nokia-maa – yleensä ihmiset tietävät Nokian kännykät – ja että meillä on naispresidentti, selvittää Andersson.
   
-Mutta kerron myös siitä, että Suomessa on oltu joskus todella köyhiä ja että meilläkin on ollut erilaisia poliittisia vaikeuksia ja ristiriitoja. Suomen kehitykseen on vaikuttanut paljon se, että kirkko on vaatinut niin naisilta kuin miehiltä lukutaitoa ennen kuin nämä saattoivat mennä naimisiin.

Anderson uskoo laajan koulutuksen johtaneen siihen, että koko kansan aivokapasiteetti on täydessä käytössä – vaikka luovan teknologian kehittämiseen.

-Ihmiset reagoivat yleensä tähän, koska se on niin konkreettista ja he ihailevat pientä, sitkeää maata. Tämä tarina herättää todella vahvaa vastakaikua.

Anderssonin mukaan suomalaisen naisen asemaan ovat vaikuttaneet myös sotavuodet, jolloin naisten oli otettava vastuulleen myös miesten tehtäviä. 

-Isoäitini aikana naisten koulutus ei ollut vielä mikään itsestäänselvyys, vaikka hänen äitinsä tuki ja kannusti kovasti tyttärensä opintoja. Myöhemmin isoäitini valmistui hammaslääkäriksi, ja omasta ammatista oli paljon hyötyä, kun hän jäi leskeksi hänen ensimmäisen miehensä kuoltua sodassa, kertoo Andersson.

-Siihen aikaan naisen asema määräytyi hyvin paljon miehen aseman mukaan. Isoäitiäni ärsytti kovasti se, että naiset kävivät kahvipöytään tietyssä järjestyksessä. Viimeisenä kahvia otti naimaton naisprofessori.   

Suhteellinen köyhyys
subjektiivinen juttu

-Nykyään suomalaisen naisen on vaikea ymmärtää, että naisen asema voi olla aivan erilainen jossain muualla. Meidän täytyy tehdä työtä naisten oikeuksien edistämiseksi, sanoo Andersson.

-Tyttöjen koulunkäyntiin voidaan vaikuttaa vaikka niinkin yksinkertaisella asialla, että sekä pojille ja tytöille rakennetaan kouluun omat vessat, joiden ovet voi lukita. Tämä on tullut matkoilla monta kertaa esiin, että tytöt arastelevat mennä kouluun, jos he eivät voi käydä rauhassa vessassa.

Kehitysmaiden köyhyys on kovin erilaista kuin suomalainen köyhyys, vaikka siitäkin puhutaan Suomessa tänä päivänä.

-Köyhyys on kovin suhteellista, sillä kehitysmaissa voidaan olla lähellä sitä rajaa, että ihminen elää tai kuolee. Se ei ole pois keneltäkään, jos apua annetaan myös sinne, toteaa Andersson.