Siirtyessäni kansanedustajasta yhteiskuntavastuuasiantuntijaksi Perjantai Markkinointiviestintä Oy:hyn luulin, että elämä muuttuu täysin. Miten väärässä olinkaan. Edelleen käyn avaamassa senioripäiviä, kirjoitan kolumneja, esiinnyn messuilla, osallistun paneelikeskusteluihin niin puheenjohtajana kuin väittelijänä… Tämä tapahtuu kuitenkin pääasiassa työajan ulkopuolella.

Suurin ero on siinä, että kansanedustajana minulla ei ollut työaikaa vaan koin velvollisuudekseni osallistua erilaisiin tilaisuuksiin eduskuntatyön ohella. Nyt voin paremmin valita mitkä tilaisuudet ovat sellaisia, jossa luulen voivani antaa jotakin sekä oppia jotakin oleellista.

Ajankäyttöni oli kansanedustajana sellainen, etten voinut täysin keskittyä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen kun muukin lainsäädäntötyö ym. vei niin paljon aikaa. Nyt voin todella keskittyä olennaiseen ja syventyä kunnolla jokaiseen projektiin.

 

Tässä esimerkki seminaarista, jonka puheenjohtajana tulen toimimaan:

 

Puhdas vesi – kaikkien oikeus?


YK on julistanut puhtaan veden ja sanitaation ihmisoikeudeksi (07/2010).

Vesi liittyy myös keskeisesti monen uskonnon ytimeen. Seminaarissa tarkastellaan vesikysymystä ihmisoikeusnäkökulmasta tuoden samalla esiin myös uskontojen tulkintoja sekä uskontotaustaisten toimijoiden ja kansalaisjärjestöjen näkemyksiä. Seminaarin pääpuhujana on Ekumeenisen vesiverkoston koordinaattori Maike Gorsboth Kirkkojen maailmanneuvostosta Genevestä.

 


Yhteinen vesi -seminaari - The Water We Share

Åbo Akademin Arkenilla,Turussa 8.9.2011 klo 17 (Tehtaankatu 2)

Seminaarin puheenjohtajana toimii Janina Andersson, yhteiskuntavastuuasiantuntija, Perjantai Markkinointiviestintä.

Alustamassa ja keskustelemassa:

 

Maike Gorsboth – Koordinaattori, Kirkkojen maailmanneuvoston vesiverkosto

Pekka Lindqvist – juutalaisuuden tutkija

Olli-Pekka Haavisto   PJ, Maan ystävät ry

Walid Hammoud – imaami, Tariq al-Hidaya

Måns Broo – uskontotieteilijä, Aasian uskontojen näkökulma

 

Seminaarin järjestää FOKUS ry. Tukijat ja yhteistyökumppanit: Åbo Akademi, Turku 2011, EU-MAN, Ulkoministeriö, Suomen Ekumeeninen Neuvosto, World Council of Churches. Tervetuloa!

Vapaa pääsy, seminaarin kielet suomi ja englanti.

Ilmoittautumiset 1.9. mennessä info@kulttuurifoorumi.fi