Kuulimme todella murheellisesta tapauksesta, jossa Turussa yli puoli vuotta ilman vanhempiaan asunut 15-vuotias turvapaikanhakija palautettiin Italiaan, jonka kautta hän oli Suomeen tullut. Italiassa hänestä ei ole pidetty huolta, vaan hän joutuu elämään kadulla ilman rahaa. Päätimme jättää turkulaiskollegani Annika Lapintien (vas.) kirjallisen kysymyksen tästä aiheesta varsinkin, kun kuulimme, että tapaus ei ole ainutkertainen. Alla tänään jätetty kirjallinen kysymyksemme:

KIRJALLINEN KYSYMYS
Alaikäisten turvapaikanhakijoiden palauttaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Tietoomme on saatettu, että Suomeen muiden EU-maiden kautta alaikäisinä ja ilman huoltajaa tulleita turvapaikanhakijoita on palautettu tähän toiseen EU-maahan ilman, että varmistetaan, että heistä millään tavalla huolehditaan siellä.

Esimerkiksi yli puoli vuotta Suomessa asunut 15-vuotias somalialainen Abdulhakim Abdullahi Muhumut käännytettiin Suomesta Italiaan 23.2.2009. Hän tuli alunperin Suomeen Italian kautta. Italiaan saapumisesta lähtien hän on nukkunut Rooman rautatieaseman lattialla, sillä kukaan ei pidä hänestä huolta. Italian rekisterien mukaan hän on aikoinaan maahan tullessaan ilmoittanut olevansa täysi-ikäinen, joten häntä kohdellaan nyt siellä täysi-ikäisenä, vaikka hänet on Suomessa todettu alaikäiseksi.  Vastaava lakimies Kirsi Hytinantti Pakolaisneuvonta ry:stä kertoi, että on tavallista, että ihmissalakuljettajat käskevät alaikäisiä vastaamaan kysyttäessä, että he ovat täysi-ikäisiä. He kuulemma uskottelevat näille nuorille, että alaikäiset turvapaikanhakijat laitetaan vankilaan, kunnes he ovat täysi-ikäisiä.

Tässä Abdulhakim Muhumutin opettajan kirjoittama kirje tilanteesta:
”Opetan Turun iltalukiossa peruskouluun valmistavassa opetuksessa 15-16-vuotiaita nuoria. Ryhmässäni on 11 oppilasta, joista yhdeksän somalialaista (seitsemän Suomeen ilman vanhempiaan muuttaneita), yksi marokkolainen ja yksi puolalainen. Maanantaina 23.2.2009 yksi opettamistani somalialaisista, Abdulhakim Abdullahi Muhumut, syntynyt 28.8.1993, käännytettiin takaisin Italiaan. Hän oli muuttanut Suomeen 26.6.2008. Pojalle ei annettu mahdollisuutta valittaa päätöksestään, vaan hänet vietiin suoraan Italian koneeseen, joka muiden oppilaiden mukaan saapui Italiaan jo tiistaiaamuna. Ymmärrän, että Suomi noudattaa Dublinin sopimusta, mutta silti tuntuu pahalta, kun nuori, joka on saanut täällä elämänsyrjästä kiinni, saanut ystäviä, hankkinut tavaroita huoneeseensa ja alkanut koulun ohella pelata jalkapalloa suomalaisessa seurassa (Interissä) ja jonka sulkeutunut luonne on alkanut juuri avautua, riistetään väkivalloin pois aloittamaan taas kaiken alusta.
 
Opettajana voin tietysti ottaa kantaa vain pojan koulunkäyntiin: Abdulhakim aloitti koulunkäyntinsä Turun iltalukion peruskouluun valmistavalla luokalla 20.8.2008. Opinnoissaan Abdulhakim osoitti suurta motivaatiota ja ahkeruutta. Hän oli erittäin päämäärätietoinen ja tunnollinen oppilas, jolla oli aina läksyt tehtyinä. Ongelmana lähinnä hänen kohdallaan voidaan pitää liian suurta innokkuutta opiskeluun ja uuden oppimiseen; välillä tuntui, ettei hän ehdi levätä kunnolla kaiken uuden oppimisen keskellä.
 
Abdulhakim valmistautui aina kokeisiin huolella ja saikin niistä poikkeuksetta aina arvosanaksi 10. Hänellä ei ole kouluun liittyviä turhia poissaoloja tai myöhästymisiä. Suurimpana osoituksena hänen ahkeruudestaan koulussa on se, että viiden kuukauden opiskelun jälkeen hän pystyi kommunikoimaan vaivattomasti suomen kielellä lähes kaikissa tilanteissa. Hänen tarkoituksenaan oli jatkaa opiskelua syksyllä 2009 Turun iltalukion aikuisten peruskoulussa.
 
Olen ollut puhelimitse yhteydessä Abdulhakimiin 2.3.2009. Hän nukkuu yönsä Rooman rautatieaseman lattialla, hänellä ei ole rahaa edes ruokaan. Puhelin, jonka numeron hän antoi minulle, on yleisöpuhelin. Eikö ole kohtuutonta käännyttää 15-vuotias poika maahan, jossa hänelle ei osoiteta kattoa pään päälle? Miten oletetaan, että 15-vuotias hankkii itselleen ruokaa, kun hänelle ei anneta rahaa? Mielestäni tämä on ihmisarvoa loukkaavaa toimintaa ja siihen pitäisi ehdottomasti puuttua. Tunnen olevani voimaton auttamaan häntä ja se tuntuu todella pahalta, kun hän useaan kertaan puhelimessa itki minulle: "Auta minua, minun on täällä paha olla, kaipaan Suomeen! Minulla on nälkä!"”
 
Hytinantin mukaan vastaavia tapauksia on useita, eikä kaikissa palautusmaissa kohtelu ole edes pelkkää välinpitämättömyyttä vaan nämä nuoret voivat joutua myös esimerkiksi pahoinpidellyiksi viranomaisten taholta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta alaikäisten turvapaikanhakijoiden palautuspäätöksiä tehtäessä huomioitaisiin inhimilliset seikat paremmin ja ettei Suomesta palauteta alaikäisiä turvapaikanhakijoita ilman, että varmistetaan, että he saavat palautusmaassa tarvitsemaansa huolenpitoa?

Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2009