Oheinen kirjoitukseni on julkaistu Perheyritysten liiton Perheyritys-lehdessä.

Pikkusiskoni Ofelia

Minulla oli "pikkusisko" nimeltään Ofelia, hän oli äitini yritys joka syntyi aika pian minun jälkeeni. Välillä ihmettelen miten äidillä riitti voimia meille molemmille, etenkin avioeronsa jälkeen. Olenkin nukkunut kangaspakkojen päällä Ofelian takahuoneessa ja tehnyt läksyjäni kassakoneen vieressä. Varhain opin, että jos äiti oli vessassa, niin piti sanoa, että hän on käymässä varastossa. Rakastin myymistä, enkä koskaan unohda ylpeyden tunnettani kun 12-vuotiaana sain kertoa äidille, että olin yksin myynnyt liikkeen kalleimman leningin, muistaakseni 3998 markan hintaisen, josta tingin vain ne 8 markkaa.

Ofeliassa opin erilaisten ihmisten kanssa kommunikoimisen ja kaupanteon ihanuuden ja vaikeuden. Syvimmän laman aikana äitini joutui pitkän pinnistelyn jälkeen lopettamaan Ofelian. Tästä syystä en joutunut loppuun asti pohtimaan jatkanko äidin yrityksen pyörittämistä. Muistan joskus lapsena pohtineeni sitä ja olleeni hieman huolissani, koska en ollut varma halusinko välttämättä jatkaa äidin valitsemalla epävarmalla yrittäjän polulla.

Meillä ei siis ole enää perheyritystä, mutta perheen yhdessä ponnisteleminen ja toistemme auttaminen ja tukeminen on elämäni tärkeimpiä asioita. Perheyrityksessä tällainen yhteisöllisyys ja sydämellä johtaminen sekä työn tekeminen on erittäin tarpeellinen vastavoima nopeiden voittojen maailmassa.
Kun omistajalla on vain rahansa pelissä, hänen omistautumisensa firmalle ei ole mitään siihen verrattuna, että firma on tavallaan osa hänen perhettään. Ei rakasta perheenjäsentä noin vain myydä, vaikka nopeaa rahaa olisikin luvassa!

Toinen asia on sitten sukupolvenvaihdoksen ongelmat perintöveron suhteen. Mielestäni perijää, joka haluaa jatkaa yrityksen pitämistä pitäisi auttaa antamalla hänelle lykkäystä ja aikaa maksaa vähitellen pois perintöveronsa, mutta jos perijä kuitenkin haluaa myydä pois perheyrityksensä niin verot pitäisi maksaa heti.

Perintöveron alarajan nostamista vihreä eduskuntaryhmä onkin jo ehdottanut. Perintöveroa on välillä kutsuttu kateusveroksi, mutta en kuitenkaan ole valmis poistamaan lahja- ja perintöveroa kokonaan, sillä perintö- ja lahjaveron ennakoidaan tuottavan ensi vuonna noin 560 miljoonaa euroa. Se on iso summa rahaa, eikä ole helppo keksiä mistä muusta tuo summa kerättäisiin esimerkiksi verotuottoina. Puoli miljardia on suunnilleen kymmenen kertaa niin paljon kuin valtio käyttää vuodessa joukkoliikenteen palveluiden ostoon ja kehittämiseen. Summalla
palkkaisi myös jokaiseen maamme kuntaan melkein 30 uutta opettajaa.

Mutta kateus, jota usein tunnetaan yrittäjiä kohtaan on oikeasti ongelma. Sitä työmäärää ja vastuun taakkaa, jota yrittäjä joutuu kantamaan, ei varmasti kukaan säännöllistä ja edes jotenkin turvattua kuukausipalkkaa nauttiva ihminen ymmärrä. Yrittäjä kyllä tietää maksavansa veroja ja esimerkiksi tilinpidon oikea hoitaminen vaatii paljon.

Tuntuu siltä, että yrittäjä näyttää monien silmissä menestyvältä, energiseltä ja mukavaa elämää viettävältä, joka voi määrätä itse omat aikataulunsa ja tienaa suuria summia rahaa tekemättä juuri mitään. Äitinikin näytti erittäin hyvätuloiselta, kun yrityksen pitäminen oli kuitenkin taloudellisista syistä lopetettava. Yrittäjä on ihminen, joka ei halua olla eikä näyttää heikolta. Uskon, että juuri tämä ominaisuus aiheuttaa turhaa kateutta kanssaihmisissä.

Väitän kuitenkin, että tämän päivän Suomessa yrittäjiä myös ihaillaan, ainakin salaa. Lapsuudessani 70-luvulla näin ei ollut. Valitettavasti yksinhuoltaja-naisyrittäjällä on luultavasti nyky-yhteiskunnassa vielä vaikeampaa kuin äitini ollessa yrittäjä, ja siksi vihreä eduskuntaryhmä on yrittänyt kiinnittää erityishuomiota yhden vanhemman perheiden monenlaisiin toimeentulon ja pärjäämisen ongelmiin sekä epäkohtiin, ja toivon, että ne huomioitaisiin myös seuraavan hallituksen ohjelmassa. Yrittäjien sosiaaliturvaan tarvittaisiin myös pikaisia parannuksia, sillä yrittäjäkin voi saada lapsen ja yrittäjänkin lapsi voi joskus sairastella... Arkadianmäellä siis riittää töitä!