Jos palaat iloisin mielin lomien jälkeen töihin, niin työnantajasi on luultavasti hyvä.  Innostuneet ja iloiset työntekijät taas kertovat työantajalle hänen onnistuneen hyvin.

Juuri nyt televisiossa pyörii harvinaisen hyvään ideaan perustuva tosi-TV sarja Pomo piilossa. Siinä yrityspomo soluttautuu tavalliseksi työntekijäksi yritykseensä viikoksi ja saa nähdä ruohonjuuritasolla kuinka työntekijät ”oikeasti” viihtyvät sekä onko toiminta tehokasta ja mielekästä. Jokaisen yritysjohdossa aloittavan olisi hyödyllistä ensin soluttautua vähintään näin viikoksi yrityksensä suorittavalle tasolla, jotta saisi näkemystä siitä, mikä firmassa toimii ja mikä ei. Edelläkävijäjohtajat tekevätkin jo näin.

Vastuullinen johtaja todella välittää siitä, miten hänen työntekijänsä voivat. Ihan rahassakin mitattuna tällainen välittäminen on kannattavaa. Vaikkei firmassa harrastettaisikaan italialaisia lakkoja, niin työteho ja etenkin laatu ovat aivan erilaisia yrityksissä, jossa motivaatio on hyvä. Hyvä ruoka, terveelliset elämäntavat ja yhteisöllisyys eivät kuulu vain ihmisten yksityiselämään, vaan myös työpaikalle.

Ihminen on syntyjään ryhmäeläin ja elämänlaatuun vaikuttaa paljon, koemmeko olevamme arvostettuja ryhmämme jäseniä.  Työyhteisö on yksi tärkeä ryhmä, jossa haluamme tulla huomatuksi ja tuntea olevamme tärkeä osa kokonaisuutta. Pahin rangaistus ryhmäeläimelle on hänen täydellinen huomiotta jättäminen.

Haluamme kuulla sanat: kiitos, hyvin tehty ja olet mahtava. Jos sähköpostiimme ei vastata edes parilla sanalla jäämme epävarmaksi, siitä menikö viesti ollenkaan perille tai eikö se ollut edes huomionarvoinen viesti. Kaiken palautteen ei tietenkään tarvitse olla myönteistä, mutta kritiikin pitää olla rakentavaa. Oletko ajatellut, että näinkin asian voisi ehkä tehdä…

Kun palaatte taas lomalta sorvin ääreen, niin voitte kysyä toisiltanne:

- Kannustaako työpaikkamme terveellisiin elämäntapoihin, hyöty-liikkumaan kävelemällä tai pyöräilemällä töihin, harrastamaan liikuntaa ja kulttuuria sekä syömään hyvä lounas?

- Mahdollistaako työelämämme kokonaiselämänhallinnan onnistumisen?

- Onko työympäristömme kaunis ja inspiroiva?

- Voiko työyhteisössämme kehittyä paremmaksi osaajaksi ja kasvaa ihmisenä?

-  Kuuluuko työpaikallamme iloista naurua?