Eilen jatkettiin eduskunnassa viime viikolla alkanutta ydinvoimalupien lähetekeskustelua, ja ne lähetettiin keskustelun päätteeksi käsiteltäväksi valiokuntiin. Olen viime aikoina puhunut paljon tuosta ydinvastuulaista, joka ei ole vieläkään astunut voimaan. Olen tivannut Pekkariselta kommenttia siitä, että miten ydinvoimayhtiöt kantavat vastuunsa, kun olen ymmärtänyt, että vakuutusyhtiötkään eivät suostu niitä vakuuttamaan. Minun ja monen muunkin kansanedustajan tivattua asiaa eilen ja viime viikolla, kommentoi Pekkarinen lopulta tätä vakuutusasiaa seuraavasti:

"Mitä tulee sitten siihen, että se [vuonna 2005 hyväksytty rajoittamattoman vastuun ydinvoimayhtiölle asettava ydinvastuulain] otetaan käyttöön, miten käy, niin se on rehellisyyden nimissä sanottava, että ei ole olemassa tiedossa tällä hetkellä sellaisia vakuutusinstituutioita, jotka ovat valmiita takaamaan tai vakuuttamaan sen rajoittamattoman vastuun. Siinä on monta eri syytä. Siihen minun aikani eivätkä tietonikaan riitä kaikilta osin, mutta aika nopeasti voidaan mielikuvissa käydä läpi niitä syitä, minkä takia näin on käytännössä. Siitä huolimatta, että näin on, niin siitä huolimatta jo moraalisesti mielestäni on parempi, että tämmöinen rajoittamaton vastuu otetaan käyttöön, vaikka siihen niitä vakuuttajia ei täysimääräisiin määriin asti ainakaan löytyisi. Siitäkin huolimatta mielestäni on perusteltua, että se otettaisiin käyttöön. " (linkki täysistunnon pöytäkirjaan)

Olen samaa mieltä, että laki on joka tapauksessa saatava voimaan, sillä se on merkittävä parannus nykytilaan. Mutta muuten minusta alkoi kuulostamaan siltä, että tuo ydinvastuulain rajoittamaton vastuu onkin tarkoitettu lähinnä rauhoittamaan meitä huolestuneita kansalaisia, jos sillä kerran on lähinnä moraalinen merkitys ydinvoimayhtiölle. Vahingot ja vastuun onnettomuustilanteessa kuitenkin kantaisivat isolta osalta kansalaiset.

Laitan tähän loppuun eilen aikomani puheenvuoron, jota en täysin ehtinyt pitää aikarajan tullessa vastaan. Lopussa vielä linkki täysistunnon pöytäkirjaan.


Arvoisa puhemies!

Silloin kun täällä viimeksi vuonna 2002 taisteltiin lisäydinvoimalasta, niin keskeisiä argumentteja oli ydinvastuulain uudistaminen. Ydinvastuulakia uudistettiinkin silloin vähän ja merkittävästi vuonna 2005, jolloin eduskunta hyväksyi kokonaan uuden, Pariisin ydinvastuuyleissopimukseen perustuvan ydinvastuulain. Laki nostaa merkittävästi ydinvoimayhtiöiden vastuuta mahdollisessa onnettomuustapauksessa. Lakia ei kuitenkaan vieläkään viiden vuoden jälkeen ole saatu voimaan, koska vakuutusyhtiöt eivät suostu vakuuttamaan ydinvoimaloita lain edellyttämällä laajuudella.

Pariisin sopimuksen pöytäkirjojen seurauksena laitoksenhaltijan vakuutettavan vastuumäärän vähimmäismäärä korotetaan 700 miljoonaan euroon ja sopimusvaltioiden muodostaman korvausyhteisön vastuumäärä nousee 1 500 miljoonaan euroon. Uutta ja keskeistä on, että suomalaisen laitoksenhaltijan vastuu säädettiin rajoittamattomaksi 1 500 miljoonan ylittävältä osalta. Samalla korvattavien vahinkojen alaa laajennettiin.

Silloin viisi vuotta sitten laki uskottiin saatavan nopeasti voimaan. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Tein vuonna 2008 kirjallisen kysymyksen siitä, miksi lakia ei ole saatu voimaan. Vastauksessaan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoi, että prosessi on käytännössä pysähtynyt sen vuoksi, että kansainvälinen vakuutusliike ei ole voinut luvata laitoksenhaltijan vastuumäärälle täyttä vakuutuskatetta, jota edellä mainittu pöytäkirja edellyttää.

Ministeri Pekkarinen kirjoitti silloin vastauksessaan seuraavasti: ”Ilmeistä on, että ainoa mahdollisuus täyttää edellä mainitut aukot vakuutuksessa ja siten tyydyttää uuden pöytäkirjan ja uuden ydinvastuulain määräykset, on hankkia valtion takaus.” Ydinvastuulain tarkoitus oli siirtää aiempaa suurempi vastuu ydinvoimayhtiöille, mutta nyt valtion pitäisikin tulla takaajaksi. Valtiontakaus on myös lähtökohtaisesti piilotukea ydinvoimayhtiöille. Ei ydinvoimayhtiö toimi markkinaehtoisesti silloin, jos se ei pysty itse hoitamaan edes vakuutuksiaan.

Arvoisa puhemies,

Olkiluoto kolmonen on sittemmin osoittautunut Suomen historian epäonnistuneimmaksi rakennusprojektiksi. Valmistuminen viivästyy vuosia, ja rakennusaikana Säteilyturvakeskus on joutunut puuttumaan moniin turvallisuuspuutteisiin. Vakuutusyhtiöt ovat riskinarvioinnin ammattilaisia. Jos ne arvioivat riskit liian suuriksi, niin meidän pitäisi tehdä samoin. Minä en todellakaan halua vakuuttaa ydinvoimalaa, varsinkaan katsottuani ongelmia jo rakenteilla olevassa ydinvoimalassa.

Yle uutisoi pari viikkoa sitten, että ministeri Pekkarinen vakuuttaa lain olevan voimassa silloin parin vuoden kuluttua, kun Olkiluoto kolmosen on arvioitu viimeinkin käynnistyvän. Viime viikolla Pekkarinen väläytteli mahdollisuutta säätää voimaloiden vastuusta erillislaki, ellei nykyistä lakia saada ajoissa voimaan. Toivon, että Pekkarinen esittää selkeät suunnitelmat siitä, millaisella aikataululla ja ennen kaikkea millä ehdoilla laki vihdoin saadaan voimaan. Yksi mahdollisuus olisi myös Yhdysvaltojen malli, jossa ydinvoimayhtiöt vastaisivat yhteisvastuullisesti ja tätä varten maksaisivat etukäteen rahastoon rahaa, jolla pienennettäisiin mahdollisen onnettomuuden kustannuksia. Ylen uutisen mukaan Pekkarinen ei ajatuksesta innostu, mutta kuulisin mielelläni Pekkarisen kannan häneltä itseltään vielä.

Myös talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas vaati pari vuotta sitten Turun Sanomissa, että uusi ydinvastuulaki pitää saada voimaan ennen kuin eduskunta päättää seuraavan ydinvoimalan hakemuksesta. Rantakangas perusteli asiaa seuraavasti: ”Vastuurajan nosto oli osa kokonaisuutta, kun edellistä ydinvoimapäätöstä markkinoitiin. Kun seuraava ydinvoimahakemus tulee eduskuntaan, silloin varmasti kysytään, miten tämä ydinvastuulaki on edennyt.” Nyt on päätökseen tulossa peräti kaksi ydinvoimalahakemusta eikä lakia ole vieläkään saatu voimaan. Toivon, että Rantakangas pitää tätä asiaa esillä myös nyt talousvaliokunnassa, jotta laki todella saataisiin voimaan, ennen kuin päätökset uusista ydinvoimaloista tehdään.

Arvoisa puhemies,

Pelkästään EU-oikeuden valtiontukinäkökohtien vuoksi tällaisen valtiontakauksen olisi oltava maksullinen. Millaisen maksun ministeri Pekkarinen on ajatellut takauksesta pyytää? Olen myös ymmärtänyt, että ydinvoimaloille ei edes haeta vakuutuksia tuon 700 miljoonan korvausvastuun ylittävälle osalle. Miten ydinvoimaloiden haltijat sitten aikovat kattaa sen rajoittamattoman vastuun? Ukraina on arvioinut Tshernobylin onnettomuuden jälkikustannuksiksi 150 miljardia dollaria vuosina 1986–2000. Miten kannattavaa olisi ydinvoimayhtiöiden toiminta, jos ne joutuisivat vakuuttamaan voimalan täydeltä onnettomuusriskin arvolta?

Ministeri Pekkarinen vastasi minulle suullisella kyselytunnilla, että ”jos onnettomuus on riittävän suuri, valitettavan suuri, viime kädessä yksilöt, kansalaiset ja valtio tavalla taikka toisella sitten kantavat sen vastuun”.  Olennaista tässä on se, että tämä onnettomuusriski erottaa ydinvoiman muista energiantuotantomuodoista. Mihinkään muuhun energiantuotantomuotoon ei sisälly vastaavaa onnettomuusriskiä. Kun vielä muistetaan, että Säteilyturvakeskus on joutunut Olkiluoto kolmosen rakentamisaikana puuttumaan useisiin turvallisuuspoikkeamiin, niin olen hyvin huolestunut.

Pekkarinen sanoi kyselytunnin vastauksessaan myös, että ”tähän liittyy myöskin se kysymys tietyllä tavalla, että valmistetaanko meillä ydinsähköä muiden tarpeisiin ja kannammeko täällä sen jätteen ja siihen liittyvät riskit kaikkinensa.” Ja tämä onkin hyvä kysymys! Silloin me kantaisimme muiden puolesta vastuun paitsi ydinjätteestä, niin myös onnettomuusriskistä. Jos rakennetaan yksi ydinvoimala, puhumattakaan kahdesta, niin se tarkoittaa sitä, että ydinsähköä tuotetaan vientiin.

Linkki puheenvuorooni täysistunnossa.