Mikä yhdistää menestynyttä liikemiestä, kauppakamarin miespuolista johtohenkilöä ja pitkää uraa tehnyttä porvarillista valtiomiestä? Oikea vastaus on vihreä tee.

Olen itse juonut vihreää teetä jo kauan. Naistenlehdissä tätä terveysjuomaa ylistetään toistuvasti, mutta hämmästyin silti aina huomatessani, kuinka tämä kulutustottumus laajentuu menestyvien miesten maailmassa.

Junassa satuin kuulemaan kauppakamarin johtohenkilön ja pitkän uran tehneen poliitikon kilvan ylistävän vihreää teetä. Ajattelin, että olipa mielenkiintoista, kuinka nämä herrat olivat valveutuneita näissä asioissa, joiden luulin kuuluvan enemmän vaihtoehtoliikkeiden ja naisten maailmaan.

Eilen satuin istumaan menestyneen liikemiehen vieressä Teollisuussijoituksen sijoitusneuvoston kokouksessa. Pyysin kahvin sijaan teetä, mutta ei tullut mieleenikään pyytää erikseen vihreää teetä. Vierustoverini sen sijaan pyysi tottuneen oloisesti nimenomaan vihreää teetä. Kateellisena vilkuilin hänen kuppiaan juodessani omaa mustaa teetäni. Kun hänelle kaadettiin jo toista kuppia terveysjuomaa, uskalsin pyytää sitä myös itselleni. Tästä eteenpäin minäkin yritän aina ensin kysyä, saisiko vihreää teetä, eikä vaan teetä.

Teollisuussijoituksen kokouksessa otin muun muassa esiin kaukokylmän hyvät mahdollisuudet vientituotteena sekä taas kerran tärkeyden satsata uusin nouseviin aloihin kuten esimerkiksi aaltoenergiaan.

Huomasin taannoin Turun Sanomissa alla olevan kirjoituksen "Fortum satsaa Ruotsissa aaltovoimaan":
"Fortum haluaa rakentaa Ruotsin länsirannikolle voimalaitoksen, joka tekee sähköä meren aaltojen energiasta. Suunnitellun aaltovoimalaitoksen sähköteho olisi noin kymmenen megawattia ja investoinnin arvo noin 25 miljoonaa euroa.

Fortumin kumppani hankkeessa on ruotsalainen laitevalmistaja Seabased Energy. Yhtiöt ovat jo jättäneet Ruotsin energiaviranomaiselle aieilmoituksen ja investointitukihakemuksen voimalaitoksen rakentamisesta.

Fortum on testannut aaltovoimaa Lysekilissä Ruotsissa yhteistyössä Uppsalan yliopiston kanssa. Yhtiössä uskotaan, että siitä voi tulevaisuudessa tulla merkittävä energiantuotantomuoto."

Näin minäkin uskon :o).