Suomi hoitaa vanhuksensa muita Pohjoismaita huonommin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Kirkon Sosiaalifoorumin siteeraamat tuoreet luvut ovat karmivia. Siinä missä muissa Pohjoismaissa yhdellä vanhusten hoitajalla on laitoksessa tai palveluasumisessa kuudesta kahdeksaan hoidettavaa päiväsaikaan, on suomalaisella hoitajalla viisitoista. Jotta tämä "tehokkuus" voisi toteutua, on Suomessa päädytty korvaamaan hoitajat psyykelääkkeillä, joita Suomessa annetaan muihin Pohjoismaihin verrattuna lähes kolminkertainen määrä.
Olen varma, että jokainen meistä haluaisi elämänsä loppuun asti tuntea ihmisen lämpimän kosketuksen ja katsoa hymyileviin silmiin, eivätkä mitkään psyykelääkkeet voi korvata aitoa ihmiskontaktia. Olen viime aikoina kuullut paljon valituksia siitä, että hoitajat vaihtuvat niin tiuhaan ja että heillä kaikilla on niin kiire, ettei hoidossa olevalla ihmisellä ehdi syntyä kunnon kontaktia kehenkään. Onko ihmisarvoista elämää, että ehkä viimeiset vuotensa makaa yksin ja odottaa, että jollakulla olisi edes pieni hetki aikaa pysähtyä ja todella ihmisenä kohdata toinen ihminen?
Suomalaiseen vanhustenhoitoon tarvitaan lisää työntekijöitä, mutta myös uutta yhteisöllistä ajattelua, jossa vanhuksia ei jätetä yksin. Yhteiskuntamme arvokkaampia luonnonvaroja on ihmisten toisilleen antama aika.
Kun aikaa vanheneville ja hitaammille ihmisille ei tunnu löytyvän, niin syntyy uusia palvelumuotoja. Eräs sukulaiseni käy pientä maksua vastaan säännöllisesti vierailuilla entuudestaan täysin vieraan rouvan luona. Hän tuo kahvia ja rouvan lempivoileipiä mukanaan ja heidän yhdessä viettämänsä hetket ovat jo venyneet paljon yli sen mitä maksajan kanssa on sovittu. Vaikka rouva tietää vieraan saavan pientä korvausta, niin hän kuitenkin kokee hänet parhaaksi ystäväkseen, mikä on vierailijallekin palkitsevaa.
Suurin osa meistä haluaisi asua mahdollisimman kauan omassa kodissaan. Monille on yllätys, että yksi yleisimmistä syistä siihen, että iäkäs ihminen joutuu laitoshoitoon ja pysyvästi pois kotoaan on voimien väheneminen jaloissa. On suurta tyhmyyttä, ettei vanhuksille tarjota riittävästi ulkoilu- ja kuntoutusmahdollisuuksia. Mahdollisuus yhteisiin sauvakävelylenkkeihin ja vaikkapa tuolijumppaan voi huomattavasti parantaa elämänlaatua vanhoilla päivillä.
Ollessani valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaoston kanssa Tanskassa tutustumismatkalla, sain omin silmin nähdä kuinka siellä vanhenevaa ihmistä kohdellaan kunnioittavasti ja arvokkaasti, ja siellä hänellä on viimeiseen asti oikeus päättää omista
asioistaan.
Tanskassa lähiomaisella on oikeus palkalliseen vapaaseen, jos hän haluaa olla lähellä terminaalihoidossa olevaa omaistaan. Usein sairas ihminen jopa tervehtyy jonkin verran, kun omainen pysyy hänen luonaan. Riippumatta siitä, miten kauan tämä viimeinen vaihe kestää, omainen voi siis rauhassa keskittyä olemaan läsnä ja hänelle suodaan vielä kaksi viikkoa vapaata omaisen kuoleman jälkeenkin. Usein tanskalainen terminaalihoidossa oleva ihminen valitsee kotona kuolemisen. Omaisen lisäksi hänellä on oikeus siivousapuun ja sairaanhoitoon kotonaan. Kalliit kipulääkkeetkin hän saa kotiinsa ilmaiseksi, sillä olisivathan ne ilmaisia sairaalassakin. Sairaalasängynkin hän saa lainaksi jotta hoito kotona olisi helpompaa. Näin potilas ei ehkä saa tehokkainta mahdollista hoitoa, mutta hänen tsemääräämisoikeutensa säilyy loppuun asti.
Suomen taloudellinen tilanne ei ole muita Pohjoismaita huonompi. Ero vanhojen ihmisten kohtelussa johtuu poliittisista valinnoista. Vanhasen-Heinäluoman hallitus on pitänyt veronalennuksia tärkeämpinä kuin inhimillistä vanhustenhoitoa.
