|
|
|||
|
18.04.2008 - 20:10
Ohjelma jatkui torstaina samoissa merkeissä kuin tähänkin asti. Vuorossa oli konferenssi: Countdown to 2015, Maternal, Newborn & Child Survival. Tämä on projekti, jonka tarkoitus on monikumppanuuden voimin raportoida niiden 68 maan kehitys äitiys- ja lapsikuolleisuudessa, joissa tilanne on huonoin. Näissä maissa tapahtuu 97% kaikista maailman äitiys- ja lapsikuolleisuudesta. Seurannassa on 22 interventiota, joiden tarkoituksena on pelastaa äitien, vastasyntyneiden ja lasten henkiä. The Lancet lehden päätoimittaja Richard Horton puhui siitä, kuinka eräät maat ovat todistaneet, että jos halutaan, niin saadaan aikaan nopeaakin edistystä. Tansania on tuplannut terveydenbudjettinsa ja saanut aikaan hurjaa parannusta. Ruokavalio on todella merkityksellinen sekä äidin että lapsen terveydelle. Jo rintaruokinnan edistämisellä voidaan pelastaa paljon lapsia. Saharan alapuolella olevassa Afrikkassa tapahtuu puolet koko maailman äitiys- ja lapsikuolleisuudesta, ja monessa maassa kehitys on kääntynyt peruutusvaihteelle. Konfliktit ja HIV ovat yksiä pääsyistä. Äitiys- ja lapsikuolleisuus tuntuu kovin eteäiseltä asialta monien päättäjien mielestä myös näissä maissa, joissa kuoleisuus on erittäin suuri. Poliitikot pitää herättää huomaamaan, kuinka suuresta asiasta on kyse. Meidän pitää herättää päättäjät ymmärtämään, kuinka paljon naisia kuolee synnytyksiin ja lapsia ennenkuin he täyttävät kolme vuotta. Pitää kertoa, että asiaan on mahdollista tehdä parannus. Miksi äidit ja lapset sitten kuolevat näissä 68 maassa? 08.03.2007 - 23:24
Puhuin tänään kahdessa paikassa naisten oikeuksista maailmassa. Toinen oli Kastun koulu, nykyinen Raunistulan koulu ja toinen Turun Naiskeskus. En tiedä mitä koululaiset ajattelivat, kun annoin tulla kokemuksiani maailmalta ja Suomesta naisten asemasta. Etenkin se mitä sanoin naisten seksuaalioikeuksista tai ennemminkin niiden puttumisesta monessa maassa saattoi olla aika kovaa tekstiä... Naiskeskuksen tilaisuudessa julkaistiin uusi DVD, joka kertoo kaikkien naisten, myös muualta tänne muuttaneiden - tasa-arvoisista oikeuksista Suomessa ja Euroopassa vuonna, jolloin on kulunut sata vuotta siitä, kun naiset saivat Suomessa äänestää. Tämä erittäin hyvä DVD käsittelee m m seuraavia asoita: - monikulttuurisuus on ok - ihmisoikeudet ovat jakamattomat - kunniakulttuurista kunnioituksen kulttuuriin - kaikkille naisille kuuluvat samat oikeudet - itsenäiset aikuiset tarvitsevat kasvatuksen, joissa heitä kasvatetaan lapsesta asti ymmärtämään ja kunnioittamaan, ei pelkäämään - naisten on tiedettävä oikeutensa, jotta he voivat niitä puolustaa - Suomeen kotoutumisessa tarvitaan taitoja: suomen kieli ja ammattiosaaminen, mutta myös tietoja suomalaisesta yhteiskunnasta ja lainsäädännöstä, joka perustuu molempien sukupuolten samanlaiseen kohteluun. Puheenvuoroni tuli heti Fadimen tarinan jälkeen (tyttö joka murhattiin perheen kunnian takia Ruotsissa). Voit arvata, että oli vaikea puhua juuri silloin... Tässä otteita puheestani: Useissa yhteisöissä ja kulttuureissa naisen käyttäytyminen on sidottu kunnian ja häpeän arvoihin. Kunnian säilyttäminen on mahdollista käyttäydyttäessä sallittujen normien mukaisesti. Naisen seksuaalisuus on näin alistettu kunnian säilyttämiselle. Seksuaalisten arvojen mukaista tai vastaista käyttäytymistä ei arvioida pelkästään yksilöiden käyttäytymisenä, vaan seksuaaliarvojen rikkominen on rikos suvun kunniaa ja yhteisöä kohtaan. Myös meillä Turussa yhteisön hyväksyttyjen arvojen vastainen käyttäytyminen on johtanut naisten kuoleman uhkaan. Kunniarikoksiin puuttuminen ja niiden näkeminen suomalaiseen elämään asettumisen esteenä aiheuttaa kysymyksen, kenen ehdoilla integroitumista tehdään. Suomalaisten vai maahanmuuttajien. Maahanmuuttajanaisten vai miesten? Nuorten vai vanhojen? Minä, eivätkä nämä kumppnainaiset täällä hyväksy naisten alistamista minkään syyn pohjalla eikä missään. En hyväksy Pakistanissa tehtyjä Karo-Kari kunniamurhia, en afgaaninaisten alistamista ja syrjäyttämistä pois yhteiskunnasta, en pakkoavioliittoja Saudi-Arabiassa, enkä Iranin rikoslainsäädäntöä, jonka mukaan naisen murha on hyväksyttävä, jos nainen on rikkonut perheensä kunnian. En myöskään hyväksy minkään armeijan siviileihin kohdistuvia väkivallantekoja, naisten raiskauksia ja häpäisemisiä tai YK:n rauhanturvaajien harjoittamaa seksuaalista hyväksikäyttöä asemapaikoillaan. En myöskään meidän suomalaisten miesten seksituristimia tai kotoista parisuhdeväkivaltaamme. 13.02.2007 - 15:41
Vetoomus on eurooppalaisten kansanedustajien ja europarlamentaarikoiden yhteinen vaatimus EU-maiden hallituksille ja Euroopan komissiolle pitää vuosituhattavoitteita ja seksuaaliterveyttä koskevat poliittiset sitoumukset. Tähän mennessä vetoomuksen on allekirjoittanut 172 kananedustajaa ja europarlamentaarikkoa, joista 28 Suomen eduskunnasta ja Euroopan parlamentista. Eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmä vetoaa pääministeri Vanhaseen hallitusneuvotteluiden alla, jotta Suomi noudattaisi kansainvälisiä sitoumuksiaan köyhyyden poistamiseksi ja nostaisi terveyskysymykset keskeisiksi tekijöiksi kehityspoliittisissa linjauksissaan sekä kotimaassa että EU:ssa. Naisten ja tyttöjen aseman vahvistaminen, äitien terveyden edistäminen ja HIV:n ja muiden tarttuvien tautien ehkäisy ovat tilastojen valossa kaikkein hitaimmin toteutuvia vuosituhattavoitteita. Ilman niiden saavuttamista köyhyyden vähentäminen ei ole mahdollista. Eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmä perustettiin vuonna 1995 seuraamaan maailman väestönkehitystä, väestöpolitiikkaa ja -ohjelmia sekä globaaleja seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeuskysymyksiä kehitysyhteistyössä. Puheenjohtajana toimii kansanedustaja Minna Sirnö ja sihteerinä Väestöliitto. Tavoitteena on mm. kehitysyhteistyömäärärahojen lisääminen ja määrärahojen tarkempi kohdentaminen seksuaali- ja lisääntymisterveydenalan hankkeisiin. Työryhmä on avoin kaikille kansanedustajille ja siinä ovat edustettuina kaikki suurimmat puolueet. 04.01.2007 - 21:49
Tässä vinkki hyvästä vaalikoneesta, jos haluat tietää mitä ehdokkaat ovat mieltä kehitysyhteistyöstä ja mikä on heidän näkemyksensä globaalista vastuusta. Tämä kone on jo jopa käynnissä: http://www.07vaalikone.fi/ 01.12.2006 - 12:04
Tapasin ensin aamulla Lasten puolesta -ryhmän edustajana afrikkalaisia ja suomalaisia nuoria, jotka luovuttivat ryhmälle hiv/aidsiin liittyvän kannanoton. Mukana olleet seitsemän nuorta Ugandasta, Keniasta ja Etiopiasta ovat tutustuneet kahden viikon ajan Planin hiv/aids -työhön ja vaihtaneet kokemuksia siitä, miten nuoret saadaan parhaiten mukaan Hiv/aidsin vastaiseen työhön. Työpajoissa nuoret ovat työstäneet draaman, sarjakuvan, musiikin ja radiotoiminnan keinoin hiv/aidsiin ja kehitykseen liittyvää teemaa. He esittivät todella mukaansa tempaavan AIDS-tiedotus laulun ja sain myös nuorten tekemiä sarjakuvia aiheesta. Yritin antaa heille niin paljon kannustusta kuin suinkin pystyin tämän tärkeän työn jatkamiseksi myös jokaisen kotimaassa. Oli m m ihanaa kun nuori mies sanoi tahtovansa edistää tyttöjen mahdollisuutta koulun käyntiin. Lisätietoja: www.plan.fi Tämän jälkeen kuulimme isommalla porukalla Aids-tukikeskuksen selvää puhetta Suomen HIV/AIDS tilanteesta. Mukana kertomassa painavan sanansa olivat SYL, SAMOK, SAKKI sekä Suomen Lukioliasten liitto. Vastauksessani kerroin siitä kuinka nuorena olin yläasteen voimistelunopettaja-sijaisena ja yllättäen minun piti myös pitää terveysoppia. Kun kysyin luokalta mikä aihe nyt oli vuorossa, niin he sanoivat seksuaaliterveys. Pidin sitten keskustelevia seksuaalikasvatus-tunteja, joissa aina laskin läsnäolevaksi enemmän oppilaita kuin mitä luokkaan kuului. Kun opettaja tuli takaisin hän pahoitteli, ettei ollut kertonut minulle että nyt piti opettaa liikennesääntöjä... Onneksi en ollut tiennyt sitä, sillä enpä ole koskaan tuntenut puhuvani paremmalle yleisölle kuin niillä tunneilla. Lisää tietoja: www.aidstukikeskus.fi
Onnistuin ilokseni saamaan turkulaisen mallin kuvaan ;o) 01.12.2006 - 10:16
Oletko jo unohtanut AIDS:in? Tänään perjantaina vietetään Maailman AIDS-päivää. Päivän tarkoituksena on kiinnittää maailman väestön huomio monimuotoiseen ongelmaan, lisätä tietoisuutta hiv-tartuntojen ehkäisyssä sekä muistaa hiv-tartunnan saaneita, heidän läheisiään ja sairauteen menehtyneitä. Tämän vuoden teemana on nuorille suunnattu valtakunnallinen turvaseksikampanja. AIDS:iin johtava hi-virus löydettiin vuonna 1983 ja nykyään hiv-positiivisia on lähes 40 miljoonaa ympäri maailmaa. Palasin juuri Bangkokista, jossa osallistuin ainoana suomalaisena kansanedustajana YK:n väestö- ja kehityskonferenssin toimintaohjelmaa käsittelevään seksuaaliterveyden ja oikeuksien edistämisen konferenssiin. Minut lähetettiin, koska toimin eduskunnan väestö- ja kehitysyhteistyöryhmän varapuheenjohtajana. Thaimaassa tutustuimme maan panostuksiin nuorten seksuaalivalistuksessa sekä maan hiv-tilanteeseen. AIDS on ollut vaikea puheenaihe Thaimaassa, koska se Jotkut ovat väittäneet, että lisätty seksuaaliterveydestä tiedottaminen lisäisi nuorten seksikokeiluja. Tätä ei kuitenkaan ole käytännössä todettu. Ongelma ei kosketa vain thaimaalaisia, vaan AIDS on esimerkki globaaleista ongelmista, jotka koskettavat meitä kaikkia ja joiden ratkaisussa tarvitaan 24.11.2006 - 09:20
Olemme nyt Wat Lard Prao -koulussa ja kuulemme miten käytännössä nuorille kerrotaan seksistä ja AIDSista. Nykyään nuoret aloittavat seksielämänsä jopa 14-vuotiaina, eikä heille ole ollut mitään informaatiota aiheesta. Nyt tässä koulussa yritetään saada tähän muutosta. Thaimaalaisissa perheissä vahemmat kertovat vähemmän seksistä lapsilleen kuin muissa maissa. Gender-koulutus on myös erittäin tärkeää tasa-arvon parantamiseksi. Tietoisuus sukupuolirooleista ja keskustelu nuorten parissa niistä parantaa selvästi tasa-arvoa. Esimerkiksi raiskaukset vievät tytöiltä heidän itsearvostuksensa, joka voi parantua taas keskustelemalla aiheesta. Nyt käteni ovat niin kipeitä pienellä kommunikaattorilla kirjoittamisesta, etten jaksa enää kertoa niin paljon, mutta koulu on erikoistunut oppilaiden elämän taitojen vahvistamiseen: seksuaaliterveys, huumeiden vastustaminen, ympäristötietoisuus...
Saimme olla läsnä kun oppilailla oli hauska ja vauhdikas itsetuntemus ja sukupuoliroolien tietoisuus - tapahtuma. Nuorisojohtajat puhuivat rohkeasti ja todella hyvin homoseksuaalisuudesta.
24.11.2006 - 08:54
Cabbages & Condoms Restaurant & Handicrafts, osoite 8 Sukhumvit Soi 12 Bangkok 10110 Thailand, poh (662) 229-4611-28, e-mail: pda@pda.or.th Ruoka oli aivan ihanaa. Ei ihme että ravintola oli valittu Thaimaan parhaaksi joku vuosi sitten. Informaatiota hauskassa muodossa oli kaikkialla kauniissa ympäristössä. Ilokseni sain myös shoppailla kerrankin täysin ilman huonoa omatuntoa ;o) Kaikki voitto menee järjestön työhön. Ostin käsin tehdyn huovan, jotka paikalliset naiset olivat tehneet alusta loppuun saakka. Näin myös miten naiset niitä tekivät, ja sain kiittää heitä hyvästä työstä. Maailman parhaalle avustajalle ostin pienen juhlakäsilaukun, Varsinais-Suomen vihreiden super-naiselle Riikalle löysin kondoomi-mukin, kollegalleni Jyrki Kasville löysin todella hyvän t-paidan.... ja uudelle bulgarialaiselle ystävälleni ostin tyylikkään pakkauksen suklaakondoomeja ;o) Cabbages & Condomsilla on myös muita kohteita, kuten ihania matkakohteita uima-altaineen ja taatusti hyvällä ruoalla eri puolilla Thaimaata. Suosittelen kaikille :o) 24.11.2006 - 06:07
Population and Community Development Associationin puheenjohtaja Mechai Virvaidya kertoo meille juuri nyt järjestöstään, joka pääsiassa rahoittaa toimintansa Kaali ja Kondomi -ravintoloillaan. He ovat saaneet kasaan todella suuria rahasummia perhesuunnitteluun ja köyhyyden torjuntaan. He haluavat opettaa köyhille business-taitoja, perhesuunnittelua, poliittisia taitoja... Ehkäisyn levittämiseen käytetään kaupan myyjiä, taksikuskeja, uskonnollisia yhteisöjä... Islamilaisessa yhteisössä munkit siunaavat ehkäisymenetelmät pyhällä vedellä, jotta naiset eivät pelkäisi niitä. Mechai sanoi, että kun paavi nyt pian on hyväksymässä kondoomit, niin tämä on samanlainen tärkeä viesti kaikille. Järjestö on opettanut 320 000 opettajaa viidessä vuodessa puhumaan ehkäisystä. He järjestävät turismia ja vasektomiaa meihille. Bussi hakee heidät kylistä, jossa vaimot yleensä tuovat miehensä bussiin. Sitten miehillä on vierailuja palatsissa ja kaikkea hauskaa sekä vasektomia, niin ettei perhesuunnittelusta tarvitse enää perheessä huolehtia. Tämä järjestö on tehnyt 80% Bangkokin vasektomi-leikkauksista. YK:n mukaan Thaimaa on maailman nopeimmin väestökasvun pysäyttänyt kehitysmaa. AIDS on ollut vaikea puheenaihe Thaimaassa, sillä se voi haitata turismia. Ei saanut tehdä uutisia TV:ssä tai radiossa AIDS:ta, ministerin kiellon takia. Järjestö haki luvan käyttää armeijan radio- sekä TV-asemia tiedottamiseen. Myöhemmin uusi pääministeri otti asian vakavasti vuonna 1991. Siitä seurasi 50-kertainen budjetin kasvu AIDS-torjuntaan. Kaikilla TV- ja radio-asemille määrättiin annettavan 30 sekuntia AIDS-informaatiota joka tunti. Kaikki tähdet, firmat, poliisit ja media olivat mukana kampanjassa. Viesti firmoille oli: Sairas työntekijä ei tee töitä, kuollut asiakas ei osta mitään. 7,7 miljoonan ihmisen henki pelastettin näin Maailmanpankin laskelmien mukaan. Jokainen kampanjaan käytetty dollari säästi 43 dollaria sairaanhoidosta. Tapahtui 90 % lasku HIV-tartunnoissa Thaimaassa. Sitten tapahtui unohdus... nuoret kysyivät: onko AIDSia vielä? Nyt nuorten keskuudessa HIV-tartunta taas kasvaa.... Kondomi on unohtunut. Nykyään 20% nuorista käyttää kondomia kun vielä joku aika sitten käyttö oli 90%. Nyt hän toivoisi että jokaisessa hotellin minibaarissa tulisi olla kondomeja... Järjestö tekee erilaisia hauskoja kondominjakotempauksia. Muistan hyvin miten itse olen jakanut viimeiselläni raskaana Turussa toisen raskaana olleen ystäväni kanssa kondomeja sekä tietoa aiheesta. Pitäisi varmaan taas aktivoitua myös itse... Järjestön kotisivut: www.pda.or.th Ja nyt syömään Kaali ja Kondoomi -ravintolaan :o) Kondomeista tehty t-paita
Kondomeista tehty matto
Herra Mechai
24.11.2006 - 05:48
Nyt vasta ymmärsin, etten ole ainoa vihreä tällä matkalla. Paikalla ovat ainakin seuraavat vihreät kansanedustajat :Patrick Harvie Skotlannista, Karl Öllinger Itävallasta sekä Ruth Genner Sveitsistä. On mukavaa kun olemme jo tutustuneet toisiimme vähän paremmin ja keskustelu on vilkasta. Olen etenkin ystävästynyt bulgarialaisen naisedustajan kanssa. Eilen illalla jatkoimme opintoretkeämme vielä myöhään illalla seksinmyyntialueella. Ei tuntunut hyvältä nähdä joka puolella klubeja, jossa pieniin bikineihin pukeutuneet tytöt keikistelivät pöydillä. Joka paikassa meitä pyydettiin katsomaan "ping-pong" esitystä. Emme menneet katsomaan näitä naisia esineellistäviä esityksiä, vaan syödessämme illallista katselimme perinteisiä thaimaalaisia tanssi- ja musiikkiesityksiä.
23.11.2006 - 13:16
Olemme Rainbow Sky Association of Thailand järjestössä. Opin juuri uusi lyhenteitä: MSM = men that have sex with men, MSW = male sexual workers ja TG = transgender. Biseksuaaleja ei täällä vielä tunneta, sillä kukaan ei ole vielä ilmoittanut olevansa bi. Tällä halutaan kutsua kaikki termillä sexual diversity. He haluavat myös puhua termillä men who love men. Bangkokissa vuonna 2003 1/5 MSM:eillä oli HIV. Vuonna 2005 luku oli jo 1/3 ! Eli tiedotukselle on valtava tarve. Seksityöntekijöillä tilanne on vähän lohdullisempi, mikä johtuu paremmasta tietoisuudesta. Phuketissa kuitenkin tilanne on aika huono. Järjestöllä 90% rahoituksesta tulee ulkomaalaisilta lahjoittajilta ja 9% tulee hallitukselta. Puistoissa järjestön toimesta jaetaan tietolehtisiä, kondomeja ja liukasteainetta sekä kerrotaan mistä saa enemmän tietoa itsensä suojelemisesta. Homoyhteisö tapaa täällä maksullisissa saunoissa! Siellä järjestö esittelee värikkäitä kondomeja. Poliisi on tehnyt ratsioita saunoihin ilman mitään syytteitä, sillä homoseksuaalisuus ei ole koskaan ollut laitonta Thaimaassa. Diskoissa jaetaan esimerkiksi avaimenperiä järjestön puhelinnumeroilla. Kabareissa tiedotetaan transseksuaaleille. Heillä on myös puhelinneuvontaa. Internetsivuilla on tietoa www.fasiroong.org sekä internetradio. He tiedottavat myös internetin seksisivuilla ja kertovat itsestään chateissa. Järjestävät urheilutempauksia, puhuvat poliitikoille sekä medialle. Workshopeissa opitaan käytännöllisellä tavalla. Vankiloissa miehet eivät saa kondomeja mutta järjestö yrittää hoitaa heille kondomeja. Lady camp on lesbojen vastaava toiminta, mutta he eivät halua kutsua itseään lesboiksi. Homot ja lesbot tekevät täällä yhteistyötä. Paikallisia kondomeja, enpä ole tällaisia koskaan nähnyt aiemmin!
Lopuksi ihailimme vielä vuoden 2006 transgender Miss Alcazarin kauneutta...
23.11.2006 - 09:27
Olemme Rangsit-nimisessä kunnassa apulaispormestari Wisit Klinkusoomin vieraana. Katselemme kunnan esittelyvideota, jossa kaikilla kunnanjohtajilla ja valtuutetuilla näyttää olevan armejan asu päällä. Muuten melkein kaikilla, jotka ovat salissa läsnä on keltaiset paidat päällään. Tämä kuulemma johtuu siitä että kuninkaalla on 80-vuotissynttärit 5.12. ja hän on keltainen kuningas syntymäpäivänsä eli maanantain värin mukaan. Kaikilla viikon päivillä on oma värinsä. Näitä keltaisia paitoja myydään kaikkialla ja joka puolelle on kuninkaan jättikokoisia kuvia, jotka peittävät korkeiden rakennusten seiniä. Tämä kuningas on todella suosittu täällä, kuten myös prinsessa joka avasi konferenssimme. Paikalla on ohjelman vetäjiä, nuoria sekä heidän vanhempiaan. Yhteisö valitsee vaaleilla nuorisojohtajia, mikä on heistä hienoa kun edes kansanedustajat Thaimaassa eivät ole vaaleilla valittuja. Nuorisojohtajille opetetaan seksuaaliterveystietoa, jotta he sitten voisivat opastaa nuoria. Heille opetetaan myös sukupuolten tasa-arvosta ja väkivallan vääryydestä ja monesta muusta aiheesta. He saavat myös harrastaa aerobicia ja futsalia. Nuoret saavat tehdä radio-ohjelmia, joissa informoidaan sekusuaaliterveydestä. He järjestävät nuorisoleirejä. He opettavat nuoria ja vanhempia kommunikoimaan. Saimma myös seurata pientä aerobic-esitystä ja kysyä nuorilta, jotka ujosti vastailivat meille.Nuoret haluavat mielellään mukaan, mutta tyttöjen vanhemmat eivät välttämättä halua päästää tyttöjään nuorisoleirille. Apulaispormestarin mielestä on nyt todella tärkeää jakaa seksuaaliterveystietoa, jotta HIV ei leviäsi. Nuoret harrastavat nykyään paljon nuorempana seksiä muuttuneen ympäristön ja kulttuurin takia. He valitettavasti myös uskovat moniin vääriin myytteihin seksiin liittyen, jotka vaikeuttavat heidän elämäänsä.
Aerobic-esitys
Keltaisia paitoja...
Rangsitin apulaispormestari 23.11.2006 - 06:44
Thaimaassa on 500 000 prostitoitua. Mutta he eivät halua kenenkään tietävän olevansa prostitoituja. Köyhyys ja vaikea työllisyys ajaa tyttöjä myymään itseään. Kouluttamattomille naisille maksetaan erittäin matalia palkkoja. Näillä palkoilla ei pysty kunnolla elämään. Tehtaissa on enemmän naistyöntekijöitä kuin miehiä. Bordellit ovat laittomia ja kuitenkin maa tunnetaan seksiturismistaan? Tämä on todella ristiriitainen tilanne joka selvästi tuntui pahalta isännästämme. Hän ei tiennyt että Thaimaata myydään seksiturismin maana Euroopassa.
23.11.2006 - 05:34
Olemme keskustelleet täällä todella paljon uskomuksista ja siitä mitä käytännön elämä on todistanut seksuaaliterveys aiheesta. Jotkut ovat väittäneet, että lisätty seksuaaliterveydestä tiedottaminen lisäisisi nuorten seksikokeiluja. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole todettu. Tällainen tiedottaminen on todettu vähentävän ei toivottuja raskauksia eikä lisää kokeilunhaluja. Päinvastoin kun puhutaan siitä, ettei ole mikään kiire edetä pidemmälle kun halailuun ja pussailuun, niin nuorten paineet kavereiden keskuudessa todistaa olevansa kokeneita seksiasioissa vähenee. Suomi on tästä oiva esimerkki. Sillä nuoret jotka laman aikana ovat saaneet vähemmän seksuaalikasvatusta kun nuoret heitä ennen ja heidän jälkeensä ovat selvästi tehneet enemmän abortteja sekä sairastuneet enemmän klamydiaan. Eli seksuaalivalistus nuorten keskuudessa kannattaa selvästi. Nyt olemme tutustumassa Thaimaan satsauksiin nuorten valistukseen sekä AIDS tilanteeseen täällä.Noin 580 000 ihmistä elää HIVin kanssa Thaimaassa tänään. Etenkin rakennustyöntekijät raja-alueilla, pakolaiset ja nuoret ovat suuri riskiryhmä. Thaimaan hallitus ei halua pitää täällä Myanmarista tulleita pakolaisia mutta eivät heitä voi lähettää takaisinkaan eikä mikään kolmas maa halua ottaa heitä vastaan. Näille pakolaisille valtio ei voi hoitaa esim seksuaaliterveyspalveluita vaan isäntänäme tänään toimiva The Planned Parenthood Association of Thailand PPAT hoitaa heidän palvelunsa. Myanmarista on myös noin 2 miljoonaa laitonta työntekijää Thaimaassa, jotka eivät siis kuulu vähemmistöön jotka ovat pakolaisia Myanmarista. PPAT saa vuosittain 200 000 bathia eli vähemmän kun 5 000 dollaria, jolla he hoitavat tiedotustaan nuorille radiossa, TVssä ja nuorisoryhmien kanssa. Pakolaisten kanssa tehdylle työlle hallitus voi vain antaa moraalista tukea eikä lainkaan taloudellista poliittisen arkuuden takia. Tähän saadaan kansainvälistä tukea. Keskimäärin thaimaalainen nainen saa alle kaksi lasta. Abortti on sallittu vain raiskauksen tai äidin terveyden takia. Raiskaustuomiota pitää odottaa yli vuoden. Eli silloin abortti on käytännössä lähes mahdotonta saada laillisesti. Laittomia abortteja arvioidaan olevan 300 000 tapausta vuosittain!!! Eli 50 % vuosittaisista synnytksistä, jotka ovat 600 000. Abortin saaminen lääkäriltä on todella kallista siksi että se on laitonta. Köyhillä ei sen takia ole vaara koulutetun lääkärin tekemään aborttiin. Kondoomeja voi ostaa ihan kun Suomessa, mutta nuoret ovat noloja mennessään ostamaan niitä. Perhesuunnittelu ja seksuaalikasvatus eivät siis ole onnistuneet täällä, kun niin pelottavan moni turvautuu aborttiin. Siksi nuorille pitää antaa mahdollisimman paljon tietoa, jotta abortteja saataisiin nopeasti vähennettyä! Isäntämme totesikin, että kouluihin tulisi saada seksuaalikasvatusta, mitä nyt ei ole laisinkaan. Kun koulu ei opeta mitään seksistä ja vanhemmat eivät itsekään tiedä mitään näistä asioista niin nuoret hakevat tietonsa internetistä... Buddisteille abortti on synti, mutta he pohtivat kumpi on pahempi synti: abortti vai ei-toivotun lapsen synnyttäminen? Kansalaisten mielestä ei-toivotun lapsen synnyttäminen on isompi synti, eli silloin abortti on pienempi synti vaikka tietenkin ei toivottu teko. Buddisteille ehkäisy on täysin hyväksyttävää. 5% islamilaiselle väestöltä Thaimaassa on paljon vaikeampaa saada hyväksyntää perhesuunnittelulle. Kun kävelimme ulos kokoushuoneesta bulgarialainen edustaja sanoi, että Bulgariassa tehdään kaksi kertaa enemmän abortteja kun mitä siellä on synnytyksiä. Kun kauhistelin tätä alkoi erittäin vilkas keskustelu siitä olisiko kondoomi parempi vaihtoehto kuin abortti. Keskustelu siirtyi myös e-pillereiden terveyshaittoihin sekä miten vaikeasti nainen vanhetessaan tulee raskaaksi. Eri maissa on kovin erillainen tapa suhtautua ehkäisyyn...
22.11.2006 - 09:55
Yritän piipahtaa tauoilla täällä ulkona saadakseni edes vähän lämpöä ja aurinkoa. Sillä ilmastointi on aika tehokasta istuntosalissa... 22.11.2006 - 07:53
Sain äsken suureksi ilokseni ainoat tähän asti annetut spontaanit taputukset istuntosalissa, kun kerroin Suomesta "the country of Nokia". Ehkä hieman liiottelin kun kerroin kuinka olimme ennen köyhä maa, mutta kirkon viisauden takia tytöt opetettiin lukemaan. Tämä onnistui siksi, että saadakseen mennä naimisiin kirkko vaati sekä tyttöjen että poikien lukutaitoa. Näin tyttöjenkin aivot otettiin täysillä pienen maamme käyttöön ja he oppivat samalla arvostamaan itseään. Ja nyt olemme siis vauras maa.. .Nyt Marokko käytti täällä Suomea esimerkkinä siitä miten meillä on paljon naisia eduskunnassa ja meillä menee hyvin :o)
22.11.2006 - 04:46
Olemme jakautuneet eri ryhmiin keskustelemaan meitä kiinnostavista aiheista. Olen ryhmässä, joka pohtii miten meidän tulee toimia seksuaaliterveyden vastavoimien kanssa, eli abortin vastustajat, ehkäisyn vastustajat ja etenkin kondomien vastustajat. Ryhmämme on aika pieni, mutta keskustelu on todella vilkasta. Jon O'Brien järjestöstä Catholic's for free choice puhui todella hyvin siitä miten katoliset Jumalaan uskovat haluavat pitää huolta toisistaan ja käyttävät ehkäisyä. Meidän pitää nostaa esille näitä positiiivisa esimerkkejä eikä keskittyä haukkumaan vastustajiamme. Kun ehkäisyn vastustajat väittävät että myrkytämme kohdun meidän tulee vastata että haluamme pelastaa naiset, jotka voivat kuolla huonosti tehdyiltä aborteista. Meidän pitää olla selväpuheisia siitä, että edistämme perhearvoja ja turvallista elämää. Ihminen voi olla hyvin uskonnollinen ja vastuullinen ja juuri siksi hän huolehtii ehkäisystä ja haluaa välttää, että kukaan joutuu turvautumaan vaarallisiin abortteihin takaamalla lailliset hyvin hoidetut abortit. Ei kukaan pidä aborteista, mutta vaarallinen laiton abortti on aina huonompi vaihtoehto kun valvottu laillinen abortti. Lisää tietoja saat osoitteesta: www.catholicsforchoice.org Yksi syy esimerkiksi Turkissa erittäin suureen lapsimäärään on pakko saada poikalapsi. Miehellä on oikeus ottaa uusi vaimo ellei vaimo onnistu synnyttämään poikaa. Siksi naiset hankkivat paljon enemmän lapsia kun mitä todella haluaisivat. Suku joskus jopa murhaa tytön, joka on tullut raiskatuksi hänen aiheuttaman häpeän takia. Naisjärjestöt yrittävät estää tällaiset murhat. Median rooli on tässä tärkeä, sillä laki kieltää "kunniamurhat" mutta tiedotusta ja valistusta tarvitaan vielä paljon. Filippiinit ovat ainoa katolinen maa Aasiassa. Tytöt saavat nykyään hyvän koulutuksen Filippiineillä. Kolmekymppinen filippiiniläinen naiskansanedustaja kertoi olevansa katolinen. Hän sanoi, ettei hän ymmärrä miten katolinen kirkko voi sanoa olevansa naisten puolella kun eivät edes hyväksy naispappeja. Hän todella toivoi vahvaa satsausta uskovaisten keskuudessa, jotta todella annettaisiin naisille hyvä elämä. Australiassa on nykyään paljon lobbausta USAsta seksuaaliterveys toimintaa vastaan . Siellä on todella paljon rahaa käytössä tähän lobbaukseen, joka on paljon taitavampaa kuin ennen. Uudet lobbaajat ovat nuoria kauniisti puhuvia naisia. Uusi-Seelantilainen edustaja sanoi, että eräs erittäin inhottava argumentti on, ettei kondomi toimisi AIDSia vastaan. Tällainen valhe aiheuttaa paljon turhaa kärsimystä. Meidän pitää sanoa, että olemme "pro life and pro choice". Ecuadorissa paavi sanoi vaalipäivänä, ettei tiettyjä ryhmiä pitäisi äänestää niiden seksuaaliterveysmielipiteiden takia. Filippiiniläinen toivoi tarkkaa tulkintaa raamatusta ja apua tähän. Sillä siellä ei varmaankaan lue, että turvallisen seksin harrastaminen olisi syntiä. Nykyisetkin kirkon tulkinnat ovat ihmisten tekemiä, eli kirjoitusten tarkkaa lukemista ja tulkintaa tulisi tehdä. Eli maailmassa riittää tekemistä. Tällaisten keskustelujen jälkeen olen aina niin onnellinen siitä, että olen syntynyt Suomessa! 21.11.2006 - 10:00
Nyt olemme jo päässeet antoisaan keskusteluun. Ruandan edustaja kysyi kiinalaiselta miten väestönkasvua pystyy rajoittamaan. Ruandassa naisen keskimääräinen lapsimäärä on 6-7 lasta. Kiinalainen edustaja vastasi, että ainoastaan rajoittamalla lasten määrää Kiina pystyy nousemaan köyhyydestä. Meillä on nyt eurooppalaisten oma keskusteluhetki. Espanjassa ja Georgiassa on juuri hyväksytty laki kotona naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Georgialainen miesedustaja kertoi kuinka tämä aihe on ollut tabu, mutta kuitenkin laki onnistui. Myös Turkissa on parannettu lakia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Niissä maissa, joissa toimii puoluerajoja ylittävä ryhmä väestöpolitiikkaa ja seksuaaliterveyden edistämiseksi on rahoitus näihin tarkoituksiin vähintään pysynyt ennallaan jollei kasvanut. Toin esiin sen ongelman, että me jotka olemme olleet seksuaalioikeus-opintomatkoilla sekä tällaisissa konferenseissa olemme jo vahvasti sitoutuneet tähän taisteluun. Vaikka olen mielelläni mukana, niin suurempi hyöty itse asialle voisi olla lähettää tänne suomalainen kansanedustaja, joka ei ole valmiiksi vahva seksuaalioikeuksien ja naisten vahvan aseman kannattaja. Tämä puheenvuoroni herätti erittäin elävän keskustelun siitä, miten saisimme mukaan niitä jotka pitävät tätä asiaa vähemmän tärkeänä tai jopa turhana tai vääränä....
Kokousnaapureitani (mm. Georgian edustaja) 21.11.2006 - 05:24
Yli kaksi tuntia meni siihen että odotimme Thaimaan prinsessan Maha Chakri Sirindhornin tulemista ja lähtemistä, sillä sinä aikana kun hän oli talossa emme saaneet poistua kokoustilasta, mutta kokouta ei voinut jatkaa kun puheenjohtajat olivat prinsessan kanssa. No ehdimmepä ainakin tutustua toisiimme. Täällä on aika vähän minulle ennestään tuttuja kolleegoja, mutta joitakin erittäin mukavia vanhoja tuttuja olen löytänyt :o) Nyt kuuntelemme kauniita puheita naisten oikeuksista seksuaaliterveyteen. Kätilöitä tarvitaan, liian aikaisia raskauksia tulisi välttää, AIDSia pitää vastustaa tiedotuksella eli kondoomeja pitää tulisi saada kaikille niitä tarvitseville. Jotain maistamme kertoo se, että meidän joukossamme jotka edustamme rahoittajia on naisenemmistö ja samaten Latinalaisamerikkalaisessa ryhmässä. Itä-Euroopasta on yhtä paljon miehiä ja naisia, mutta Afrikasta, Aasiasta, Arabimaista y m on enemmistö miehiä.... Nyt kaipaisin vähän räväkämpiä puheita ettei jet lag alkaisi vaikuttamaan ;o) Onneksi UNFPA:n johtaja Thoraya A. Obaid varmaankin sanoo asiat nyt suoraan kaunistelematta, sillä naisten oikeudet oman vartaloonsa ovat vielä heikot niin monessa maassa, josta on edustjia tässäkin konferensissa.
21.11.2006 - 03:21
Osallistun ainoana suomalaisena kansanedustajana seksuaaliterveyden ja oikeuksien edistämisen vuoden 1994 YK:n väestö- ja kehityskonferenssin toimintaohjelmaa käsittelevään konferenssiin Bangkokissa. Tästä linkistä löydät kaiken tiedon siitä: http://www.unfpa.org/parliamentarians/index.htm Syy miksi juuri minä olen täällä, on tehtäväni Eduskunnan väestö- ja kehitysyhteistyöryhmän varapuheenjohtajana. Suomen eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä Väestöliiton kanssa. Lensin Istanbulin kautta, jossa vietin viisi tuntia lentokentällä. Perillä Bangkokissa en vielä ole ehtinyt tekemään muuta kun hieman tutustumaan noin 180 kolleegaani eri maista. Meillä oli kulttuuri painotteinen vastaanottojuhla, jossa tarjoiltiin ihanaa thaimaalaista ruokaa. Salin koristeena oli jättikokoinen jäästä tehty konferenssimme lyhenne IPCI ICPD, joka "itki" jään sulaessa. En tiedä olivatko ajatelleet sen symbolista viestiä turhaan kärsivien ihmisten aiheuttamasta surusta... Näimme m m thaimaalaiseen hääseremoniaan kuuluvia tansseja. Eräs ohjelma numero oli kaksi nukkea. Poika-nukkea liikutteli kolme miestä ja tyttö-nukkea kolme n aista. Jouduin molempien nukkeiden hauskuutus kohteeksi, kun ne halusivat kommunikoida yleisön kanssa. Poika-nukke m m varasti käsilaukkuni ja vaati pusua antaakseen sen takaisin. Kun herätyskello soi tänään 6.15. paikallista aikaa oli todella vaikeaa herätä kun kello oli Suomessa vasta 1.15. yöllä. Nyt odotan konferenssin alkamista ranskalaisen ja fijiläisen kansanedustajan vieressä, sillä istumme aakkosjärjestyksessä : Fiji, Finland, France, Georgia, Ghana, Guyana...
Minä ja Liberian edustaja
Minä ja Hilde Vautmans, belgialainen kansanedustaja, johon tutustuin jo Etiopiassa. 11.11.2006 - 08:59
Olen lähdössä ainoana suomalaisena kansanedustajana seksuaaliterveyden ja oikeuksien edistämisen vuoden 1994 YK:n väestö- ja kehityskonferenssin toimintaohjelmaa käsittelevään konferenssiin Bangkokiin. Tästä linkistä löydät kaiken tiedon siitä: http://www.unfpa.org/parliamentarians/index.htm Syy miksi juuri minä olen lähdössä, on tehtäväni Eduskunnan väestö- ja kehitysyhteistyöryhmän varapuheenjohtajana. Suomen eduskunnan väestö- ja kehitystyöryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä Väestöliiton kanssa. Ryhmään kuuluu edustajia lähes kaikista puolueista ja sen jäsenenä on muun muassa pääministeri Matti Vanhanen. Ryhmän tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä seksuaaliterveyden ja -oikeuksien toteutumista paikallisesti Suomen kehitysyhteistyössä sekä kansainvälisesti yleisemminkin. Työryhmä pitää yllä keskustelua eduskunnan sisällä globaaliin seksuaaliterveys ja -oikeusalaan liittyvistä asioista ja ottaa kantaa kansalliseen ja kansainväliseen kehityskeskusteluun. Työryhmä tekee myös tiivistä yhteistyötä ennen kaikkea muiden eurooppalaisten parlamenttien vastaavien ryhmien kanssa. Osallistuin yhdessä pj Minna Sirnön kanssa 6. - 14.5.2006. eurooppalaisten parlamenttien väestö- kehitysyhteistyöryhmien yhteiselle matkalle tutustumaan HIV/aids-tilanteeseen sekä YK:n vuosituhatjulistuksen päämäärien saavuttamismahdollisuuksiin Etiopiassa. Virallisen ohjelman lisäksi matkaamme kuuluu myös tällä kertaa kenttävierailuja Bangkokissa. Etiopiassa annoimme 13.5.200 julkilausuman, josta tässä joitakin otteita: Addis Abeba, Etiopia, 13. toukokuuta 2006 Me allekirjoittaneet kansanedustajat haluamme korostaa äänestäjien luottamuksen meille asettamaa vastuuta työskennellä aktiivisesti sellaisten yhteiskuntien rakentamisen puolesta, jossa kaikki yksilöt: naiset, miehet, lapset, nuoret, naimisissa olevat ja naimattomat, voivat hyödyntää täysipainoisesti kykyjään ja elää vapaina ja terveinä ihmisarvoista elämää. Tämän toteuttamiseksi, me kansanedustajat: - Tiedostamme, että meillä on moraalinen velvollisuus luoda seksuaaliterveydelle ja oikeuksille myönteinen oikeudellinen ja poliittinen viitekehys. - Pyrimme antamaan esimerkkejä oikeista asenteista tuomitsemalla väkivaltaiset teot, kiinnittäen huomiota erityisesti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan sekä vahingollisiin perinnäistapoihin ja kaikenlaiseen hyväksikäyttöön. - Sitoudumme sijoittamaan seksuaaliterveyspalveluihin tarvittavia varoja, jotta palvelut tulisivat kaikkien saataville. Teemme tämän osallistumalla aktiivisesti keskusteluihin, jotka käsittelevät valtionbudjettia ja kansainvälistä kehitysyhteistyötä sekä varmistamalla, että hallituksemme täyttävät sitoumuksensa kohdentaa 0.7 % bruttokansantuotteesta kehitysyhteistyöhön. Me kansanedustajat vakuutamme esittävämme tämän julkilausuman ja raportoimaaan siinä esitettyjen asioiden etenemisestä seuraavassa kansainvälisessä kansanedustajien konferenssissa [International Parliamentarians Conference on Implementation of IECPD Programme of Action], joka pidetään Bangkokissa Thaimaassa 21.-22.11.2006. Konferenssi tekee tilannekatsauksen niistä kymmenestä vuodesta, joina eduskunnat ovat osallistuneet seksuaaliterveyden ja oikeuksien edistämiseen vuoden 1994 YK:n väestö- ja kehityskonferenssin toimintaohjelman antamisen jälkeen. 15.07.2006 - 14:13
Tässä Turun Sanomiin kirjoittama alio Etiopian matkastani:
|
Janina Andersson
Takaisin
Sivut
Puhdas Itämeri
Linkit
Blogeja ja nettipäiväkirjoja Päiväkirja
Ulkoasun toteutus
Kirjoittaja
Nimi Janina Andersson |
||